Pokémon Rumble World

Tänä vuonna luvassa on useita Pokémon-pelejä, kun sarja juhlii 20-vuotista taivaltaan. Niistä ensimmäinen ei kuitenkaan vakuuta. Valitettavan yksinkertainen Pokémon Rumble World epäonnistuu nimittäin kauttaaltaan.

Käsikonsolin toimintaseikkailussa kerätään tuttuun tapaan pokémoneja voittamalla ne nopeissa taisteluissa. Sarjan parhaista osista poiketen viholliskohtaamiset eivät etene vuoropohjaisesti, vaan taktiikka korvataan suorasukaisella toiminnalla. Ja kun loputtomasta mäiskinnästä uupuu syvyys ja vaihtelu, eteneminen puuduttaa alusta alkaen.

Tarkoitus on oman joukkion kasvattamisen ohella hankkia tehokkaampia varusteita ja kuumailmapalloja, joilla lennetään uusiin maailmoihin. Apeasta kenttäsuunnittelusta ei kuitenkaan välity mystisten alueiden löytämisen iloa.

Tarinalliset jännitteet ovat ohuita, eikä pelin aikana kohdata persoonallisia sivuhahmoja. Myös ankea audiovisuaalisuus jättää tunnelman kolkoksi.

Pokémon Rumble World on ihmeen riskitön ja kliininen kokonaisuus. Onkin kuvaavaa, että pelin omaperäisin idea on tehdä suloisista pokémoneista nyt vain puisia leluversioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.