Project Zero: Maiden of Black Water

Project Zero: Maiden of Black Water tuntuu paluulta 1990-luvun kauhupeleihin: ohjattavuus on hidasta, kuvakulmat epäselviä ja kenttäsuunnittelu putkimaisen johdattelevaa. Peliä ei kuitenkaan tarvitse kauaa pelata ymmärtääkseen, että kankeus on osin tarkoituksellista. Siten korostetaan muutoin kekseliästä pelisuunnittelua: vihollisia vastaan ei taistella, vaan haamut voitetaan ottamalla niistä valokuvia.

Pelaaminen tapahtuu sekä tv-ruudulta että Wii U:n tablettiohjaimelta. Pelaaja tutkii ympäristöä, joka täyttää Japani-kauhun synkät ja ahdistavat luonteenpiirteet. Vihollisten lähestyessä ohjain täytyy nostaa ylös, jolloin sen näyttö toimii kameran tähtäimenä.

Liiketunnistuksen avulla kuvaaminen on energistä ja luontevaa. Omaperäinen pelimekaniikka lisää myös paniikin tuntua: viholliset liikkuvat nopeasti ja kuvat on sommiteltava hetkessä.

Kiinnostavan pelattavuuden ympärille on kuitenkin luotu ylipitkä ja itseään toistava kokonaisuus. Tarinallinen antikin jättää toivomisen varaa – varsinkin, kun kauhun tuoreet huiput Until Dawn ja Soma ovat osoittaneet kerronnan saralla suurta oivallusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.