Pystyisitkö tähän? Gladiaattoreista tuttu Mikko Jokinen tähtää ennätykseen – "Jos sitä 30 000 kertaa pyörittäisi"

Mikko Jokinen pyörittää hulavannetta parhaimmillaan melkoisen monta kertaa. Tämänhetkinen henkilökohtainen ennätys, 18 400, tehtiin tänä keväänä. Kaksi ja puoli tuntia kestänyt keskivartalotreeni livestreamattiin Facebookissa Jokisen tilillä, ja parhaimmillaan katsojia oli useampi sata.

– Hauskaa, että tittelini julkisuudessa tulee nyt olemaan "hulamies", Jokinen sanoo nauraen.

 

Myös Gladiaattorit- tv-ohjelmassa keväällä kisaamassa nähty mies opiskelee Jyväskylän yliopistolla liikuntabiologiaa. Helsingistä Jyväskylään nelisen vuotta sitten muuttanut mies kertoo muistaaksensa hulanneensa ennen livestreamia viimeksi lukioikäisenä.

– Kuin luin ylioppilaskirjoituksiin, niin oli hyvä pyörittää vannetta samalla. Oli ihan sama että pyöritänkö sormia vai hulavannetta, se auttoi ja auttaa edelleen keskittymään.

Jokinen kertoo hulaennätyksensä olleen noina aikoina noin 3 145 pyöräytystä.

– Kun kerroin tämän vähän aikaa sitten kavereille, he eivät meinanneet uskoa sitä, kuten eivät monia muitakaan minun juttujani. Mietin, että jos ette usko, niin pyöritän sitten vaikka 10 000 kertaa.

Tokaisu muuttui vedoksi, joka poiki edellä mainitun livestreamin Facebookiin.

– Homma lähti sitten vähän lapasesta, kun pyöritys sujui aika hyvin. Kymppitonnin kohdalla porukka oli sitä mieltä, että mennään kahteenkymmeneentuhanteen asti.

 

Jokisen paras vinkki aloittelevalle hulaajalle on tasainen tahti.

– Siihen tuossa streamissakin oma pyöritykseni kosahti, kun aloin pelleilemään pyörityksen kanssa. Loppujen lopuksi oma käsi osui vanteeseen, kun yritin liikaa viihdyttää katsojia.

Jokinen kertoo suunnitelmissa olevan jo seuraava henkilökohtainen ennätysyritys, jonka suorituspaikaksi on kaavailtu, mitä muutakaan, kuin Jyväskylän Kompassia.

– Jos sitä 30 000 kertaa pyörittäisi, Mikko Jokinen toteaa.

 

Katso videolta, kestääkö parikiloinen hulavanne Jokisen otteet!

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .