Räppäri äänitti levyä – Naapuri oli menettää hermonsa: "Nyt se p*ska hiljemmalle!"

Jyväskyläläinen räpmuusikko Are eli Pyry Jaala joutui uusinta levyä äänittäessään tukaliin tilanteisiin. Talvella ilmestynyt Raaka ja leikkaamaton valmistui hänen solukämpässään Kortepohjassa. Järjestely ei ollut kaikkien mieleen.

– Naapuri viereisestä huoneistosta meinasi saada hermoromahduksen. Hän tuli huutamaan, että nyt se paska hiljemmalle, Are kertoo.

Ylimääräistä äänieristystä oli vain seinille viriteltyjen patjojen verran. Are ei ihmetellyt naapurinsa reaktiota.

– Ymmärrän häntä hyvin. Sama biitti soi useita tunteja putkeen ja siihen päälle oli vielä räppäys.

Nyt asiat ovat toisin. Are hankki keväällä ensimmäistä kertaa elämässään työhuoneen. Hän vuokrasi kahden räpmuusikkoystävänsä kanssa tilan kerrostalon pohjakerroksesta Jyväskylän Viitaniemestä. Työhuone äänieristettiin ja siitä on muotoutumassa studio.

– Tuntuu tosi ammattimaiselta kun on paikka, jossa saan vääntää musiikkia rauhassa. Hyvä jos maltan juoda aamulla kupin kahvia, että pääsen tänne, Are kertoo.

Edellisen levyn Are julkaisi omalla nimellään. Seuraavaa julkaisua hän valmistelee Stepan eli Joni Stenbergin kanssa. Kaksikko on tehnyt musiikkia aiemminkin yhdessä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .