Ravintola-arvio: Wanhalta Fredalta saa energiaa keholle ja mielelle – lounaselämys Jyväskylässä täydentyy historiallisesti arvokkaasta miljööstä

Hyvä ystävä on tulossa vierailulle Jyväskylään ja haluaisit tarjota hänelle lounaan. Fine dining -ravintola tuntuu vähän liian juhlavalta ja lounaskahvila liian arkiselta. Minne menisitte?

Yliopistonkadulla sijaitseva Wanha Freda voisi olla yksi vaihtoehto, jos ystävä arvostaa perinteitä ja 1800-luvun miljöötä. Wanhan Fredan talo on yksi Jyväskylän vanhimmista puutaloista. Se rakennettiin Jyväskylän silloisen torin, nykyisen Kirkkopuiston, laitaan vuonna 1862. Talossa on toiminut kestikievari, ravintola Mecklenburg ja Seurahuone. Kirkkopuiston nurkkatontilla talossa ehti toimia vielä Kansallis-Osake-Pankki ennen kuin talo purettiin uuden pankkitalon tieltä vuonna 1914 ja siirrettiin Opistokadulle eli nykyiselle Yliopistonkadulle.

Wanha Freda on ollut pitkään Fredriksonin suvun omistuksessa. Martat pitivät siinä ravintolaa muutama vuosi sitten ja nykyiset yrittäjät Elina Pellonpää, Ari Kilpeläinen ja Saara Moilanen olivat aikoinaan Martoilla töissä. Kolmikko on vastannut ravintolasta neljä ja puoli vuotta.

Wanhalla Fredalla tarjotaan lounasta tiistaista perjantaihin kello 11–13. Keittolounas maksaa yhdeksän euroa ja buffetlounas 11 euroa.

Kun Keskisuomalaisen makuraati kävi lounaalla, oli keittona punajuuri-aurajuustokeitto. Noutopöydän lämpimänä ruokana oli poronkäristystä ja perunamuusia sekä paahdettua porkkanaa rosmariinilla maustettuna.

Mutta aloitetaan alkupaloista. Salaattipöydälle oli katettuna muun muassa punajuurisalaattia, vihreää salaattia tomaattien ja kurkun kera, oliiveja, hillosipuleita, raejuustoa ja leipäkrutonkeja sekä omenan paloja ja mandariineja. Leipäkorin valikoimasta oliivileipä erottui edukseen.

 

Poronkäristys oli maukasta ja liha mureaa. Muusi oli juuri oikealla tavalla sitkasta. Jälkiruuaksi oli pieni palanen suklaakakkua.

 

Wanhan Fredan lounas oli sekä tarjonnaltaan että maultaan kiitettävän puolella. Yli 150 vuotta vanha miljöö kohottaa lounaselämyksen arvosanaa. Harvoin sitä hakee muusia samasta huoneesta, jossa Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa on nauttinut illallista.

 

Wanhan Fredan lounas on ollut tarjolla parisen vuotta ja se on löytänyt kanta-asiakkaita lähistön toimihenkilöistä. Lounaalla käy tavallisesti noin 40–95 henkeä. Poronkäristystä kävi syömässä 75 lounastajaa.

Wanhan Fredan lounaslista kiertää noin kuuden viikon välein. Tammikuussa oli tarjolla muun muassa tacokanaa kermaisen papu-maissi-riisi -paistoksen ja paholaisenhillon kera. Tammikuisena perjantaina viikonloppua lähdettiin viettämään korealaisittain tehdyn possunniskan, valkosipulipaahdetun perunan ja hapanimelien juuresten voimalla.

Wanhan Fredan lounasta ei voi oikein kutsua kotiruuaksi, vaikka se maistuikin kotona tehdyltä. Mihin sen nyt oikein lokeroisi?

– Se on konstailematonta ja itse tehtyä. Meillä on perusmakuja ja mahdollisimman paljon pyritään tekemään itse, Elina Pellonpää valistaa makuraatia myöhemmin.

 

Jos joku kaihtaa lounasbuffettia linjastolla jonottamisen takia, niin Wanhalla Fredalla ei tunnu hakevansa ruokaa seisovasta pöydästä. Noutopöytä on katettu kuin häissä tai perhejuhlissa, vanhoille pöydille ja pöytäliinojen päälle. Tuli jotenkin juhlava olo arkisen aherruksen piristykseksi. Tuli energiaa keholle ja mielelle.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .