Rentoa suorittamismusiikkia

Rock

Dream Theater

Helsingin jäähallilla 23.1.2012

Progressiivisen metallin jättiläisellä ja uranuurtajalla Dream Theaterilla oli Euroopan kiertueen avauskeikallaan Helsingissä näytön paikka. Bändi onnistui jo viime vuonna ilmestyneellä A Dramatic Turn of Events -levyllään todistamaan, että perustajajäsenen ja kantavan voiman Mike Portnoyn lähdöllä bändistä ei ollutkaan suurta vaikutusta. A Dramatic Turn of Events onkin parasta Dream Theateria vuosikausiin. Livetilanteessa oli kiinnnostavaa nähdä kuinka Portnoyn tilalle tullut Mike Mangini selviää välillä käsittämättömän hankalista rumpukuvioista.

Melkein loppuunmyydyllä jäähallilla tuli selväksi, että Dream Theater ei ole enää pelkästään niin sanottua muusikkomusiikkia. Vaikka monet sen biiseistä perustuvat loistaviin teknisiin suorituksiin ja soittotaidolla briljeeraamiseen, paikalla oli kaiken ikäistä ja näköistä porukkaa. Tekninen progemetalli vaikuttaa vetoavan nykyään muihinkin kuin pelkkiin makuuhuonekitaristeihin.

Bändin esiintyminen oli uuden rumpalin myötä jotenkin vapautuneemman ja rennomman oloista kuin aiemmin. Soitosta huokui hyvää fiilistä ja näyttämisenhalua. Orkesteri halusi todistaa, että homma toimii tällä uudellakin kokoonpanolla. John Petruccin virtuoosimainen kitarointi hurmasi jälleen, James LaBrien laulu oli komeaa kuultavaa, vaikka äänenavauksessa menikin pari ensimmäistä biisiä ja John Myungin bassottelu groovasi entiseen tapaan.

Joku bändin vanha fani saattaa tästä hermostua, mutta Manginin rumpalointi kuulosti paremmalta kuin edeltäjänsä Portnoyn. Molemmat ovat ilmiömäisiä soittajia, mutta Mangini keskittyi kikkailussaan kuljettamaan biisejä eteenpäin. Rummut eivät olleet enää pääosassa. Mangini sai hetkensä parrasvaloissa rumpusoolon muodossa, joka jopa nauratti teknisessä kekseliäisyydessään.

Settilista sisälsi tällä kertaa kuusi biisiä uudelta albumilta, sekä yleisön suosikkeja vanhoilta levyiltä. Portnoyn vielä ollessa bändissä setti meni uusiksi joka ilta, sillä bändi oli treenannut koko vanhan tuotantonsa esitettävään kuntoon. Uudelta soittajalta moista on ainakin vielä tässä vaiheessa kohtuutonta vaatia.

Bändi malttoi myös pitää settinsä pituuden reippaassa kahdessa tunnissa. Aiemmin yli kolmetuntisilla keikoilla tuli väkisinkin ähky. Dream Theaterin musiikki on niin täyteen ahdettua ja monimutkaista, että fanaattisempikin ihailija ehtii tuossa ajassa kyllästyä.

Loistava idea oli myös esittää setin puolivälissä The Silent Man ja Beneath the Surface akustisina versioina. Hengähdystauko oli paikallaan. Viimeisenä soitettu Pull Me Under oli turhan itsestään selvä valinta, mutta maittava lopetus keikalle. Dream Theater on vuonna 2012 paremmassa vedossa kuin aikoihin.

Aki Lehti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.