Rockyhtye Oliver julkaisee syksyllä kokoelman ja jakaa sitä ennen alkupään tuotantoaan ilmaiseksi

Singlet 2014–2018 tulee sisältämään myös uutta materiaalia.

Keskisuomalainen rockyhtye Oliver tuulettaa levyvarastoaan. Bändi tiedotti, että esiintyessään perjantaina 10. elokuuta ravintolalaiva Gaialla Jyväskylässä se lahjoittaa kolmea ensimmäistä pitkäsoittoaan 50 ensimmäiselle paikalle tulevalle katsojalle. Soitto alkaa kello 20. Keikalle on vapaa pääsy.

Ulkoilmakeikka päättää yhtyeen Valo loistaa -kesäkiertueen. 28. syyskuuta Oliver julkaisee digitaalisesti kokoelman Singlet 2014–2018. Se sisältää myös ennen julkaisematonta materiaalia.

Oliver kertoi, että mikäli fanit innostuvat joukkorahoituksesta, albumi ilmestyy myös cd-levynä.

Uusimmat

Tänään

Jyväskyläläinen DJ Ulrika, 21, soittaa Suomen suurimmissa yökerhoissa – "Koulussa istuin takarivissä kuunnellen salaa musiikkia"

Kolumni: Jouluelokuvat luottavat kliseisiin

Kolumni: Onhan se nyt väärin, että toisilla on kivaa

"Kun miehet vanhenevat kysytään, onko tässä mitään järkeä!" – Jyväskyläläinen Swallow the Sun julkaisee levyn neljän vuoden tauon jälkeen

Jyväskyläläinen baarimestari Ella Lappalainen haki drinkkioppia Euroopasta: "Valomerkki tuli sitten, kun asiakkaat halusivat poistua"

Jyväskylän Vanhan Hautausmaan työnjohtaja Liisa Kontunen on ollut töissä hautausmaalla 17-vuotiaasta – itselleen hän ei hautaa halua ollenkaan

Konnevedellä lapsuuskesiään viettänyt kokki Pipsa Hurmerinta laittaa uuden vaihteen silmään

66-vuotias ylilääkäri lenkkeilee työmatkansa Keski-Suomen keskussairaalalle joka päivä noukkien roskia – kilometrejä kertyy vuodessa toista tuhatta

Suomalaisessa aikuisviihteessä on paljon pielessä, sanoo alalla työskennellyt Mira Villman

"Minä odotin ja odotin 20 vuotta" – Isä jo ihmetteli, mikä alle parikymppistä tytärtä vaivaa, kun tämä vain kuunteli huoneessaan Veikko Ahvenaisen levyjä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.