Rooleja ilman kaksoiselämää

Helsingin Kalliossa asuva Mari Koistinen, 30, viihtyy kotona kissan kanssa, vaikka pitää myös sosiaalisista tilanteista. Blogien eli nettipäiväkirjaa muistuttavien sivustojen kautta hän pitää yhteyttä noin pariinsataan nettituttavuuteen.

- Ei muu elämä ole bloggaamisen myötä kadonnut. Joidenkin ihmisten kanssa olen tekemisissä blogeissa ja naamatusten; äiti näkee Mieto Marinadi -blogista, että olen hengissä.

Kuten kirjallisuudessa on lajityyppinsä, yhtä lailla blogejakin on eri lajeja. Marilla on neljä blogia, joita hän päivittää aktiivisesti.

- Merkittävin ryhmä ovat päiväkirjamaiset blogit, joihin lukeutuu minun hömpän makuinen Mieto Marinadi. Sitten on erilaiset harrastus-, asia- ja kirjallisuusblogit. Kuvablogejakin on erityyppisiä.

- Blogikirjoittajalla voi olla netissä useampi rooli ilman mitään kaksoiselämää.

Miettiessään Mari sormeilee tietokoneen USB-johtoa. Kädetkin puhuvat, kun hän innostuu kuvailemaan ihmistyyppejä.

- Blogit voi rinnastaa muihin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa on mielellään osallistuvia ja sivustaseuraajia. Niin kuin kahvipöydässä, niin myös blogeissa jotkut ovat huomiohakuisempia.

- En kirjoita huomion kaipuuseen. Paremman käsityksen minusta saa kuitenkin useampaa blogia lukemalla. Olen kolmekymppinen akateeminen nainen, mutta ei hömppä syö asiantuntijuuttani kuluttaja-aiheissa.

Aluksi anonyyminä

Koistinen kirjoitti blogia aluksi anonyyminä ja etsi ilmaisunsa tyyliä. Marinadin hän aloitti vuonna 2004. Sitä ennen Mari oli lukenut toisten blogeja noin vuoden verran ja kirjoittanut nettipäiväkirjaa.

- Aluksi oli hämmentävää, kun tuntemattomat ihmiset lukivat blogiani. Olen aina tykännyt kirjoittaa, eikä pöytälaatikkoon jaksaisi vastaavasti asiatekstiä tehdä.

Nykyään Koistista ei haittaa, että blogien lukijat tunnistavat hänet.

- Joskus blogeihin tulee kommentteja, että kirjoittaja on nähnyt minut liikenteessä. Jotkut tulevat suoraan juttelemaan. Kun olen töissä toimittajan roolissa, se voi hämmentää.

- Jos kirjoittaisin edelleen anonyyminä, voisin käsitellä enemmän omia ongelmia. Nyt teen Marinadia sellaisessa hymytyttöroolissa. Jos erehdyn marisemaan jostain, heti huolestutaan, että mikä hätä minulla on.

Moni anonyymi kirjoittaja käyttää blogiaan lähinnä purkautumiseen. Kaikki bloggaajat eivät ehkä ymmärrä, kuinka heidät voidaan teksteistään tunnistaa.

- Mielenterveysongelmat näkyvät blogeissa, ja niihin liittyvä keskustelu on aika avointa. Anorektikot taas näyttävät ymmärtävän toistensa ajatusmaailman niin hyvin, että tsemppaavat toisiaan myös sairaalla tavalla.

Yltiöpositiivisuus on tyylikeino

Mari on joskus saanut ärsyyntynyttä palautetta Marinadi-blogiinsa, mutta ei ota sitä kovin vakavasti saati loukkauksena.

- Olen kuulemma yltiöpositiivinen. Se on tyylikeino siinä missä rosoinen kielikin. Poliitikkojakin ymmärretään tahallaan väärin, että saadaan älyttömiä nostoja iltapäivälehtiin.

- Arvostan arjesta kertovia blogeja, jotka eivät ole aina niin siloisia. Oikeasti kaikilla on elämässä hölmöjä yksityiskohtia, joita on lohdullista lukea toisten blogeista.

www.marikoistinen.fi/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.