Ruisrock 2011

Ruisrock

Turun Ruissalossa 8.-10.7.2011
Viime viikolla ensi-iltansa saanut Antti Kuivalaisen ohjaama dokumentti Ruisrockin 40 vuotta pitkästä historiasta tiivisti hyvin sen, mistä festivaalissa nykypäivänä on kyse. Vaikka alkuperäinen hippiaate on jäänyt kauas 1970-luvun alkupuolelle, niin Ruisrockia järjestetään edelleen myös rakkaudesta musiikkiin. Kaiken kansan suursuosikeiden ja häpeilemättömän kaupallisuuden keskelle oli tänäkin vuonna kiinnitetty kiinnostavia nimiä kuten Suomessa ensi kertaa vierailleet Elbow ja Anna Calvi.

Perjantain avaukseksi yli kymmenen vuotta hiljaiseloa viettäneen Primuksen virtuoosimainen funkia, jazzia, rockia ja metallia yhdistelevä sekameteli oli todella viihdyttävää soittotaidon esittelyä.

Basisti-laulaja Les Claypoolin kohdalla voidaan todellakin väittää, että hänen instrumenttinsa on ruumiin jatke. Miehen slap-bassotteluun yhdistämät monipuoliset ja mitä kummallisemmat soittotekniikat eivät näyttäneet kaipaavan sen kummempaa keskittymistä itse instrumenttiin. Kieroutuneella huumorilla varustettu bändi soitti tulevalta levyltään muutaman selvästi alkuaikojensa tunnelmiin palaavan kappaleen, sekä pikkuhittejään kuten John The Fisherman ja Tommy The Cat.

The Nationalilla oli näytön paikka. Bändin vuonna 2009 Ruisrockissa soittama keikka oli täyttä hurmosta, eivätkä indierokkarit pettäneet tälläkään kertaa.

Rantalavalla esiintynyt orkesteri sai vieraakseen viulisti Pekka Kuusiston, jonka piti alun perin soittaa mukana vain parissa biisissä, mutta mies jäikin lavalle melkein koko keikan ajaksi. Parasta antia olikin himmeän sinisessä kesäyössä Kuusiston sielukkaalla soitolla varustettu About Today ja viimeisenä soitettu Terrible Love, jonka aikana laulaja Matt Berninger lähti taas seikkailemaan yleisön sekaan. Berninger ei tällä kertaa siemaillut lavalla viiniä kaksin käsin, vaan keskittyi laulamiseen ja juttelemaan mukavia biisien välissä.

Vakuuttava lauantai

Lauantain odotetuinta antia oli maasta taivaisiin kehutun Anna Calvin keikka. Mahtavalla äänellä varustetun neidon rujo blueskitarointi oli vakuuttavaa. Kontrasti biisien välissä ujosti kiitoksen mutisseen laulajan ja itse kappaleissa kaikkensa antavan esiintyjän välillä oli huima.

Vasta yhden levyn julkaisseena Calvilla riitti materiaalia juuri tunnin mittaiseen keikkaan, vaikka biisien samankaltaisuus alkoikin loppupuolella puuduttaa. Vertaukset PJ Harveyhin ja Nick Caveen eivät ole tuulesta temmattuja.

Päivän parhaimmat bileet oli valitettavasti piilotettu anniskelualueella sijaitsevalle pikkulavalle, jossa beatboxaaja Felix Zenger esitteli taitojaan. Zengerin pelkällä suulla aikaansaamia ääniä ei voinut kuin ihmetellä. Mies myös lauloi ja beatboxasi yhtä aikaa, ja vierailevat tähdet Tommy Lindgren ja Petteri Sariola piiskasivat pienelle alueelle väkisin ahtautuneen ihmismassan hurmokseen.

Elbow on 20 vuotta pitkällä urallaan noussut suuremman yleisön tietoisuuteen vasta kolmella viimeisimmällä levyllään. Suomen debyyttikeikkansa pimeässä jättiteltassa soittanut yhtye sai progressiivisella vaihtoehtorockillaan aikaan hauraan ja ihokarvat pystyyn nostavan kauniin tunnelman.

Jousisoittimilla varustetun bändin soundit olivat täydellisessä balanssissa, ja laulaja Guy Garveyn sielukas ja heleä laulu oli mahtavaa kuultavaa. Hänen oluesta ja rasvaisesta ruuasta pitävän englantilaisen perusäijän olemuksensa oli täydellisessä ristiriidassa ulosannin kanssa. Elbow'n mahtipontinen ja korkeisiin sfääreihin karkaava musiikki sisältää myös tarpeeksi tarttuvia popkoukkuja, ja harvoin festivaaleilla pääsee kokemaan tällaista kollektiivista hurmostilaa.

Myös suursuosikit PMMP, Hurts ja The Prodigy saivat ihmismassat liikkeelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.