Rumpali avasi ikkunan pierun takia, rockklubi sai sakot

Suomessa on käyty viime aikoina kriittistä keskustelua liiallisuuksiin menevästä byrokratiasta ja typeriin sääntöihin takertumisesta. Vaan osataan sitä Amerikassakin.

Washington D.C.:ssä sijaitseva rockklubi Madam's Organ on saanut 500 dollarin sakot siitä hyvästä, että erään bändin rumpali avasi ikkunan tuulettaakseen pahanhajuista pierua.

Pahaksi onnekseen muusikko avasi räppänän kello 1.30 jälkeen, jolloin kaupungin sääntöjen mukaan elävää musiikkia esittävien ravintoloiden ovien ja ikkunoiden pitää olla suljettuna bändien soittaessa.

Ikkuna oli auki vain viisi minuuttia, mutta sikäläinen anniskelulupatarkastaja osui sattumalta paikalle.

Rike tapahtui vuosi sitten heinäkuussa, tuomio siitä annettiin nyt.

20 vuotta ilman huomautuksia toiminut ravintola ei luonnollisestikaan ole tyytyväinen. Klubi pohtii parhaillaan, valittaako se päätöksestä.

Tapauksesta kertoi paikallisuutissivusto Bordestan.com.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.