SPR:n entinen järjestösuunnittelija ammentaa elinvoimaa elämän valoisista puolista – 70-vuotias Outi Oinonen uskoo positiivisen asenteen kantavan vaikka satavuotiaaksi

Kun kevään ensimmäiset leskenlehdet nousevat, Outi Oinosen silmät kirkastuvat ja sormetkin melkein syyhyävät.

– Olen lapsesta asti poiminut ensimmäisistä leskenlehdistä kimpun. Niiden varret ovat niin lyhyitä, että maljakoksi käy munakuppi. Olen kevään lapsi ja leskenlehtien ja sitä seuraavien narsissien, rentukoiden ja kevätesikoiden keltaisuus on ihan hullaannuttava, Oinonen huokaisee.

Hullaannuttavan heittäytyvä on myös Oinonen itse. Oinonen muutti Jyväskylään 1979 Kemistä, jossa hän oli työskennellyt kaupungin kuluttajaneuvojana. Aviomies oli saanut Jyväskylästä töitä ja Oinonen luotti siihen, että löytää kyllä itsekin jotain.

– Se oli vielä sitä aikaa, että jos oli koulutus, työkokemusta ja luotti itseensä, löysi helposti töitä.

Oinosesta tuli Osuuskauppa Mäki-Matin tiedotuspäällikkö ja muutaman vuoden päästä Centrum-tavaratalon johtaja. Seuraava hyppy olikin sitten astetta yllättävämpi, sillä Oinonen siirtyi kaupanalalta kansalliseen yhdistykseen eli Suomen Punaiseen Ristiin.

Katastrofit, hätä ja avuntarve kuuluivat 22 vuoden ajan nyt 70 vuotta täyttävän Oinosen elämään. Kun eläkkeelle jäänyt SPR:n järjestösuunnittelija koki henkilökohtainen katastrofin puolison yllättävän kuoleman edessä, hän näki hädässä valonsäteitäkin. Muiden avuntarpeen kohtaaminen oli opettanut uskomaan tulevaan – siihen, että sateen jälkeen tulee aina pouta.

– Äitini oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin ja olimme puhuneet puolison kanssa paljon kuolemasta. Pertti oli sanonut monta kertaa toivovansa, että lähtee saappaat jalassa. Nyt hänelle kävi juuri niin.

Miehen sydän petti kesken tavallisen päivän ja elämä katkesi äkisti. Vaikka ikävä oli tietysti suuri, Oinonen ei suostunut hukkumaan suruun.

– Meillä ehti olla 44 vuotta avioliittoa. Eihän kaikille ole suotu sitäkään. Minulla on paljon hienoja muistoja yhteisestä ajasta ja nämä muistot kantavat.

Oinonen sanoo saaneensa lohtua myös lapsuuden uskoksi nimeämästään ajatuksesta, että jokaiselle on määrätty aikansa.

– Pertin aika vaan tuli täyteen.

Oinonen on positiivinen ihminen, mutta tämä ei tarkoita vaaleanpunaisessa kuplassa elämistä. Oinonen seuraa tiiviisti uutisia ja lukee sanomalehtensä melkein pedantilla tarkkuudella.

– Vaikka kaikkia maailman asioita ei voi ymmärtää, on tapahtumista hyvä olla perillä.

Oinonen näkee nykymaailman raadollistuneen ja koventuneen.

– Kun vedin SPR:llä koulutuksia ja puhuin järjestön arvoista, näin kuulijoiden myötäilevän puheitani. Tämän päivän maailma on erilainen. En voi ymmärtää sitä että kaikkia ihmisiä ei kohdella inhimillisesti. Eriarvoisuus on nykymaailmassa korostunutta, mutta sitä en tiedä, mistä kaikesta se johtuu.

Oinosesta asioiden sureminen ja voivottelu ei kuitenkaan auta.

– On helpompi elääkin kun näkee elämän positiiviset puolet. Tutkimuksien mukaan 100-vuotiaiden yhteinen piirre on juuri positiivisuus. Niin että ehkä minä sitten elän 100-vuotiaaksi, Oinonen vitsailee.

Elääpä hän 100-vuotiaaksi tai ei, jo lähitulevaisuudessa hän aikoo jättää luottamustehtäviä vähemmälle ja keskittyä itseensä ja lapsenlapsiin.

– En ole koskaan ollut sellainen isoäiti, joka tulee lahjakassien kanssa syntymäpäiville ja taivastelee lasten kasvua. Olen lastenlasteni ainoa elossa oleva isovanhempi ja haluan olla siksikin paljon läsnä heidän arkielämässään.

Tänäkin keväänä Oinonen poimi lastenlasten kanssa sen kevään ensimmäisen leskenlehtikimpun ja asetti sen – mininkäs muuhunkaan – munakuppiin ilahduttamaan kevätpäivää.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .