Saadaanko Jyväskylä maailmankartalle? - Nyt se selviää

Suomen euroviisuedustaja valitaan parhaillaanUuden Musiikin Kilpailun (UMK) finaalissa. Mukana finaalissa on kaksi Jyväskylästä lähtöisin olevaa yhtyettä.

Keskisuomalaista väriä kilpailuun tuovat Järjestyshäiriö ja Angelo De Nile. Järjestyshäiriö on Ylen äänestyksen perusteella yksi finaalin ennakkosuosikeista.

Järjestyshäiriö kilpailee kappaleella Särkyneiden sydänten kulmilla ja Angelo De Nile kappaleella All For Victory.

Mukana Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa on kaikkiaan yhdeksän osallistujaa. Suomen euroviisuedustaja ratkeaa yleisöäänestyksen ja kansalaisraatien yhteistuloksella. Euroviisuedustaja on selvillä lauantaina illalla noin yhdentoista aikaan.

Mikäli Järjestyshäiriö valitaan edustamaan Suomea Itävaltaan, on bändi luvannut palkita kaksi faniaan aveclipuilla Euroviisujen finaaliin.

Euroviisut järjestetään tänä vuonna toukokuussa Wienissä, Itävallassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.