Saints Row IV Volation Inc.

Hyvien puolelle siirtynyt katujengi Saints Row jahtaa terroristeja Lähi-idässä. Kohti USA:ta ammuttu ohjus puretaan ilmassa. Saints Rown jäsen, mies tai nainen, valitaan Yhdysvaltain presidentiksi. Avaruusolennot saapuvat, valloittavat maan ja pistävät presidentin virtuaalivankilaan.

Tämä tapahtuu Saints Row IV:n 20 ensimmäisen minuutin aikana. Tästä voi tyhmempikin päätellä, että kyseessä ei ole vakavamielinen peli.

Ei todellakaan. Tapahtumat sijoittuvat Bostonia muistuttavaan kaupunkiin, joka siis sijaitsee virtuaalitodellisuudessa. Koska näin on, mikä tahansa on mahdollista, myös luonnonlakien rikkominen.

GTA-kopiona aloittanut Saints Row -sarja löysi kolmososassa sekopäisen tyylinsä ja jatkaa samalla linjalla. Mikä tahansa on sallittua, kunhan se vain on viihdyttävää. Huono maku, seksi ja väkivalta ovat kunniassaan.

Pelialue on virtuaalinen hiekkalaatikko, josta löytyy valtavasti tekemistä. Osa tehtävistä vie tarinaa eteenpäin, osa on mukana vain huvin vuoksi.

On riemukas kokemus viskoa vihollisia autoilla ja hypätä pilvenpiirtäjän yli. Minä ainakin valitsen milloin tahansa mieluummin hauskuuden kuin ennätysmäärän pikseleitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Kaatui, mutta voitti – tämä suomalainen urheilutarina ei unohdu

Bändi syntyi Jyväskylässä ja ukkosen isku vei sen maailmankartalle – Steve ’n’ Seagulls kiertää Pohjois-Amerikkaa jo seitsemättä kertaa

Excalionin palaset loksahtivat Laukaassa kohdilleen – Konneveden lahja metallimusiikille julkaisee uuden levyn syyskuussa

Lempi leiskui festareilla – mies kosi Tuomistonlammen laiturilla: "Ainakin vuoden verran olen miettinyt, että Naamoilla kosin"

Ukkometson tulipalo vuonna 1981 toi Jyväskylän keskustaan dramaattisen näyn – eliittiravintolan toiminta päättyi liekkeihin, mutta tarinat elävät

Päijännepurjehduksen tuuletukset nähdään tänä vuonna Säynätsalossa – venekunnat aloittavat 118 kilometrin urakkansa Padasjoelta

Katso kuvat: John Smith Rock Festivalin perjantai oli loppuunmyyty – "Tämä on vain kerta kaikkiaan aivan todella hyvin järjestetty festari"

"Pelkopalautetta on tullut monesta sarjasta" – Möröt ja nallet ovat aikansa kuvia

Palkittu uuraislainen hevoskuvaaja kokoaa näyttelyn lapsuusmaisemiinsa – katso täältä parhaita paloja

Metrilaku, bajamaja, muikut – katso tästä, kuinka hyvin pärjäät kesäbingossa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.