Savon Sanomat: Kovasikajuttu saa jatko-osan

Sekä kotimaassa että kansainvälisesti palkittu dokumenttielokuva Kovasikajuttu saa jatko-osan, kertoo Savon Sanomat. Lehden mukaan dokumentaristi Jukka Kärkkäinen ja Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtye kuvaavat jo uutta elokuvaa, jonka nimeksi on tulossa Tokasikajuttu.

Kärkkäisen mukaan jatko-osa kuvaa yhtyeen viimeisiä vaiheita.

- Pertti Kurikka täyttää 60 vuotta 2016 lopussa ja on ilmoittanut, ettei sitten enää soita rokkikitaraa. Bändi voi tosin hajota jo ennen sitä, ohjaaja kertoo Savon Sanomille.

Tokasikajuttu saa ensi-iltansa aikaisintaan 2017. Toinen elokuvan tekijöistä on Kovasikajutun tapaan J.P. Passi.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 19.24: Toinen tekijöistä on J.P. Passi, ei Paasi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.