Se oikea asuu 41 kilometrin päässä

Joulu voi olla sinkuille yksinäistä aikaa, mutta ei hätää, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan täydellinen kumppani asuu vain 41 kilometrin päässä. Eli edes kovinkaan kauas ei tarvitse matkustaa löytääkseen rakkautta.

Female First -sivustolla kerrotaan tutkimuksesta, joka toteutettiin 2 000 ihmisen otannalla, jotka olivat jo löytäneet ”sen oikean”. Ennen kuin tutkimukseen osallistuneet ihmiset olivat löytäneet paremman puoliskonsa, he asuivat keskimäärin 41 kilometrin päässä toisistaan.

Jyväskylässä asuvien sinkkujen kannattaisi tämän tutkimuksen valossa siis suunnata seuranhakuun esimerkiksi Äänekosken tai Leivonmäen suuntaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.