Seiska: Jyväskyläläismissi seurustelee itseään vanhemman miehen kanssa

Jyväskyläläinen, vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen on Seiskan mukaan muuttanut yhteen rakkaansa kanssa. Radiojuontajana nykyisin toimiva Karvinen, 25, asuu nyt kehitysjohtajana työskentelevän miehen kanssa.

Rakastavaisten lemmenpesä on Seiskan mukaan Helsingin Töölössä sijaitseva kaksio, jossa Karvista kymmenen vuotta vanhempi mies on asunut vuodesta 2017.

Karvinen seurusteli aiemmin Gladiaattorit-tv-sarjasta tutun Vertti Harjuniemen kanssa. Suhde päättyi eroon vuosi sitten.

Uuden onnensa Karvinen on löytänyt jo viime vuoden puolella, koska hän Seiskan mukaan "hehkui onnea Kultainen Venla -gaalassa". Gaalassa Karvinen oli kuitenkin yksin.

Karvinen ei peittele uusinta onneaan.

– On ihanaa, kun on löytänyt ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla. Ihmisen, joka hyväksyy minun hyvät ja huonot puoleni. Olen onnellinen, minulla on hyvä olla hänen kanssaan. Työkaverinkin sanovat, etteivät ole nähneet minua näin onnellisena koskaan, Karvinen on kertonut Seiskalle.

Karvisen "mysteerimies" paljastui uutenavuotena, kun missi juhli Hullu Poro -ravintolassa Levillä rakkaansa kanssa. Komeaksi kuvailtu mies näyttelee kuulemma sivuroolin Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .