Sinfonian ja rokkareiden poikkitaiteellinen kokeilu

KONSERTIT

Jyväskylän Sinfonia

Rajapinnalla

Jyväskylän teatteritalossa 7.10.2009.

Ulkonäkö ei tietenkään kerro kaikkea, mutta loppuunmyydyn teatteritalon lämpiössä tuntui keskiviikkona siltä, että suurin osa illan yleisöstä ei yleensä käy Jyväskylä Sinfonian konserteissa. Sekalaisen seurakunnan oli houkutellut paikalle poikkeuksellinen ohjelmisto: Atso Almilan johtaman orkesterin solisteina vuorottelivat pitkän linjan rockmuusikot Jarkko Martikainen ja Timo Rautiainen.

YUP:n parista sujuvasti soolouralle siirtynyt Martikainen tutustutti yleisön uusiin lauluihinsa. Alkuun kuultu Sotilas oli ilmeisesti tehty Tuusulanjärven Kamarimusiikkifestivaaleilla kuultuun "Ei-toivottuja lauluja" -sarjaan, ja seuraavina soitetut Toivo ja Kauniita sieluja olivat maistiaisia hänen tulevalta soololevyltään.

Risto Keinäsen ja Marzi Nymanin tyylikkäät sovitukset toivat Martikaisen materiaaliin uudenlaisen ulottuvuuden. Albumeillaan lauluntekijä on luottanut folkahtavan pelkistettyyn tyyliin, jonka tilalla oli nyt muhkea ja monisävyinen äänimaisema. Illan mittaan kävi selväksi, että kummassakin lähestymistavassa on omat vahvuutensa.

Timo Rautiainen ei selvästikään ollut yhtä rentoutunut sinfoniaorkesterin edessä kuin humoristisia välispiikkejä laukonut yhteistyökumppaninsa.

Hänen iltansa alkoi Trio Niskalaukaus -hitti Elegialla, jonka sovitus istui hienosti laulun ahdistavaan tekstiin, joskin tulkinta oli hieman takakireä. Samantyyppiseen dynamiikkaan perustunut Candelmass-käännös Samarialainen kulki jo paremmin, ja toisessa setissä Rautiaisenkin jännitys oli hävinnyt.

Lavalle palannut Martikainen pääsi väkinäisen aasinsillan kautta seuraavaan lauluunsa, Hitlerin koirasta kertovaan Blondiin. Kolmannen valtakunnan joukkopsykologiaa ruotinut teksti oli täynnä mustaa huumoria, jota korostettiin disneymaisella musikaalisovituksella. Kappale oli myös Tuusulanjärven satoa, kuten myös seuraavana kuultu suorasukainen Ihmiset puhuvat paskaa. Toivottavasti nämä laulut päätyvät joskus myös levylle.

Konsertin kirkkaimmasta pophelmestä vastasi yllättäen mollivoittoisesta jynkytyksestä tunnettu Rautiainen. Hänen kappaleensa Sinulle kuulosti sovittaja Olli Rengon käsittelyn jälkeen lähinnä Beatlesiltä. Palaset olivat todellakin loksahtaneet paikoilleen. Alati kasvavat instrumentaaliosuudet toimivat toinen toistaan paremmin ja lopputulos oli sitä luokkaa, että Phil Spectorkin olisi ollut siihen tyytyväinen.

Konsertin loppupuolella kaksikko tarjoili pakollisia hittejä, jotka toimivat vaihtelevasti. Martikaisen YUP-biisit tuntuivat väkinäisiltä, kun taas Rautiaisen esittämä Lintu oli pitkine sello-osuuksineen aidosti koskettava.

Kuin alleviivatakseen projektin kertaluonteisuutta kaksikko vetäisi viimeisenä numerona Joukon ja Kostin ikivihreän iskelmähitin Muisto vain jää. Illan muiden esitysten jälkeen se kuulosti lähinnä karaokelta.

Jyväskylä Sinfonia: Rajapinnalla. Kapellimestari: Atso Almila. Solistit: Timo Rautiainen ja Jarkko Martikainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.