Soundi: U2 palaamassa vanhaan levy-yhtiöönsä

Soundi-lehden verkkosivujen mukaan irlantilainen rock-yhtye U2 on palaamassa henkiseen kotiinsa eli vanhaan levy-yhtiöönsä.

Huhujen mukaan U2 julkaisee seuraavan levynsä yhtyeen 1970-luvun lopulla löytäneen Island Recordsin kautta. U2 jätti kyseisen yhtiön seitsemän vuotta sitten, mutta useiden eri lähteiden mukaan yhtye on suuntaamassa takaisin vanhan levy-yhtiön siipien alle.

U2 julkaisi edellisen levynsä, No Line on the Horizon, vuonna 2009. Soundin mukaan seuraavan levyn odotetaan ilmestyvän tulevan kevään aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Energiaa pursuava, nyt eläköityvä Seppo Pulkkinen on kokeillut tavallistakin elämää – sitten Merja-vaimo sanoi soittavansa Happeelle, että "tulkaa hakemaan se pois täältä"

Marko Ahosen tärpit: Medusan isku on iskevä toimintaelokuva järjen kera, mikä on valitettavan harvinaista

Tuula Purasen pakina: Ravintoloiden aukioloajat ovat paluu hyvään aikaan

Korona-aika synnytti salavirkkaajia – Suomen käsityön museo kerää poikkeusajan käsityökokemuksia tulevien sukupolvien ihmeteltäviksi

"Niin hieno tunne, että pelkästä ajatuksesta tulee kylmät väreet" – Tässä harrastuksessa opetellaan kaksi lajia erikseen ja vasta sitten pääsee itse asiaan

Marko Ahosen tärpit: Joanna Lumley tutustuu kätkettyyn Karibiaan kaksiosaisessa matkailuohjelmassa

Tiesitkö, että Jyväskylän Harju syntyi muinaisesta Ancylusjärvestä? Eero Kuusela kertoo Harjun historiasta

Suomalaiskuvaaja tekee töitä maailmantähtien kanssa – Mika Orasmaa on kuvannut BBC:n suosikkisarjan kalleimman kohtauksen ja joutunut Samuel L. Jacksonin vihanpurkauksen kohteeksi

Marko Ahosen tärpit: Joukko brittejä kokeilee uutta elämää Kreikan upeissa maisemissa

Kuoliko Kultasormen näyttelijä kultamaalin vuoksi? Näkyykö Simban takana härski teksti? Marko Ahonen listasi kymmenen sitkeää myyttiä elokuvamaailmasta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.