Sukka hukassa

Etsintäkuulutus: Kadonnut musta sukka kokoa 39. Nähty viimeisen kerran pesukoneessa. Hieman kulunut mutta tiettävästi puhdas. Kaipaamaan jäivät puoliso ja paleleva jalka.

Ennen pesua kaikki oli vielä hyvin. Pesukone nielaisi sisäänsä parillisen määrän sukkia. Ulos se sylki niitä parittoman määrän, taas.

Syyllinen on saatava kiinni ja vastuuseen. Epäiltyinä ovat pesukone, pyykinpesuaine ja sukat itse. Tiukkojen kysymysten edessä ne vaikenevat, joten kuulusteluun joutuvat niiden asianajajat.

Pesukone kestää syytökset

Juttu näyttää ratkeavan heti. Upo-kodinkoneiden toimitusjohtaja Timo Laatikainen myöntää, että ainoa oikea kohde syytöksille on pesukone.

- Ne on valmistettu heavy metallista, ja ainakin osa niistä kestää myös karkeat syytökset. Muiden asianomaisten syyttäminen ei ratkaise ongelmaa vaan aiheuttaa pikemminkin perheen sisäisiä paineita ja muutosvastarintaa ongelman ratkaisemiseksi, hän muotoilee.

Pesukoneen toiminta sukkien katoamispaikalla on tarkistettava. Syökö se sukkia?

- Energian- ja vedensäästötalkoiden seurauksena pesukoneet joutuvat elämään melko niukalla ruokinnalla, ja siksi niillä lienee tarve lisäravinnon saamiseksi, Laatikainen kertoo pesukoneiden ruokailutottumuksista.

- Useimmiten sukat eivät kuitenkaan sovellu modernien pesukoneiden ravintotarpeen täydentäjäksi, vaikka niiden kuitupitoisuus on hyvä ja aromaattisuus joskus humaaniaistein mitattuna turhankin voimakas.

Todisteet näyttävät kiistattomilta: pesukone ei taida syödä sukkia.

- Piilotteluun ne peijakkaan koneet syyllistyvät, Laatikainen myöntää.

Sukkavalmistaja vetäytyy vastuusta

Juuri ennen tuomion julistamista pesukoneen syytteet on kumottava. Sirpa Railo Omo Servicesta tietää, että sukat todennäköisesti eivät katoa pesun aikana.

- Rummun pienistä rei'istä sukat eivät yksinkertaisesti mahdu tulemaan ulos, hän perustelee.

Entä jos syyllinen onkin pyykinpesuaine, joka kutistaa sukat olemattomiin?

- Tehokkaat pyykinpesuaineet puhdistavat toki sukissa olevan lian, mutta yliluonnollisia kykyjä pyykinpesuaineilla ei ole, Railo valistaa.

Kun pesukone ja pyykinpesuaine todistettavasti ovat syyttömiä, syylliseksi jäävät vain sukat. Ei siis ihme, että kadonnut sukka on jättänyt saapumatta kuulusteluun. Sidoste Oy:n hallintojohtaja Risto Kivimäki pystyy kuitenkin edustamaan sitä.

Kivimäki myöntää, että sukkien katoamistemppua ei ole pystyttty selvittämään. Omaa tahtoa niillä ei ole, eivätkä ne myöskään kutistu olemattomiin.Ehkäpä sukkavalmistaja on ovela ja tekee sukista katoavat, jotta niitä myydään enemmän?- Sukkien katoaminen on yliluonnollinen ilmiö, emmekä me sukan valmistajat tunnusta omaavamme sellaisia kykyjä. Halua sukkien kulutuksen lisäämiseen meillä kyllä on, koska suomalainen kuluttaja käyttää vuodessa vain noin 5-6 paria sukkia, kun samaan aikaan muissa EU-maissa kulutus lienee kaksinkertainen, Kivimäki tunnustaa.

Valamiehistö on lausunnossaan ehdoton: pesukone, pyykinpesuaine ja sukat ovat syyttömiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.