Suomessa katoaa ihminen joka päivä – Heistä moni löytyy nopeasti, mutta osa ei koskaan

Anni jos näet tään, niin rakas sisko ota yhteyttä mie kuolen huolesta.

Sunnuntaina 22. heinäkuuta 2018 huolestunut mies julkaisi Facebook-sivullaan julkisen päivityksen, jossa hän pyysi tietoja savonlinnalaisen sisarensa liikkeistä.

Viimeinen havainto naisesta oli edelliseltä yöltä, jolloin hän oli miesystävänsä kanssa vieraillut syntymäpäiväjuhlissa.

Omaisten ohella myös poliisi alkoi etsiä kadonneeksi ilmoitettua 29-vuotiasta Anni Törniä.

Veli järjesteli etsintäjoukkoja sisarensa löytämiseksi.

Keskiviikkona 25. heinäkuuta tapaus sai uuden käänteen, kun poliisi kertoi tutkivansa asiaa henkirikoksena. Hieman myöhemmin kävi ilmi, että rikoksesta epäillään Anni Törnin miesystävää.

Perjantaina 27. heinäkuuta Anni Törn löytyi kuolleena ja maastoon haudattuna Juuasta Pohjois-Karjalasta parinsadan kilometrin päässä Savonlinnasta.

Myöhemmin miesystävä tuomittiin taposta ja hautarauhan rikkomisesta lähes kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.

 

Anni Törnin tapaus oli yksi lähtölaukauksista Tiina Saaren ja Maiju Majamaan kesäkuun alussa ilmestyneelle tietokirjalle Ei jälkeäkään – 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua.

– Anni Törnin kohtalo meni minulla ihon alle, Saari, asiasta uutisoinut toimittaja, kertoo lähes kaksi vuotta tapahtuman jälkeen.

– Kaikki katoamistapaukset ovat omalla tavallaan koskettavia. Anni Törnin tarinaan jollain lailla samastuin, koska olen samaa ikäluokkaa kuin hän oli. Jäi sellainen tunne, että onneton tapahtumien sarja voisi sattua kenelle tahansa. Anni Törn oli hyväosainen, aktiivinen ja elämässä intohimoisesti kiinni oleva ihminen. Päihteet eivät olleet pääosassa hänen kohtalossaan.

Anni Törn oli kuollessaan raskaana. Hän ei juonut katoamisiltanaan alkoholia. Sen sijaan hänen miesystävänsä oli humalassa.

 

Saari ja Majamaa perustavat teoksensa katoamistarinat paitsi julkisiin asiakirjoihin ja viranomaistietoihin, myös ennen kaikkea kadonneiden läheisten haastatteluihin.

Esimerkiksi Anni Törnistä kertovaan osioon kirjailijat ovat haastatelleet tämän äitiä, siskoa, veljeä ja kahta ystävää.

Kirjassa on omaisten luvalla myös Anni Törnin omia sosiaalisen median kirjoituksia ja esimerkiksi tämän jutun alussa lainattu kadonneen veljen julkaisema Facebook-päivitys.

– Halusimme kertoa kadonneiden ihmisten elämäntarinat, Saari sanoo.

– Meillä ei ollut tarkoituskaan yrittää löytää tapauksille ratkaisuja.

He valikoivat kirjaan vain sellaisia tapauksia, joissa kadonneen läheiset hyväksyivät asian käsittelyn. Saaren mukaan kaikkiaan kymmenen jossain vaiheessa kirjaan kaavailtua tapausta jäi pois läheisten vastustuksen vuoksi.

Vielä vähän ennen kirjan valmistumista siihen oli menossa 12 katoamistarinaa, mutta yksi niistä hyllytettiin viime hetkillä kadonneen lähiomaisen pyynnöstä.

– Missään tapauksessa emme halunneet pahoittaa kenenkään mieltä, Saari painottaa.

Kirjailijoiden mukaan haluttomuus puhua vaikeasta asiasta on täysin ymmärrettävää. Toisaalta kipeän tapauksen läpikäynti voi tehdä ihmiselle hyvää ja toimia vertaistuen lailla muille saman kokeneille.

 

Osassa kirjan haastatteluista käy ilmi kadonneiden läheisten tyytymättömyys poliisin toimintaan tai suhtautumiseen.

Joskus läheiset kokevat poliisin toimivan liian hitaasti tai muuten tehottomasti. Joissakin tapauksissa poliisin on tulkittu käyttäytyneen kylmäkiskoisesti tai vähättelevästi.

Saari kertoo ymmärtävänsä kadonneiden läheisten kritiikin virkavaltaa kohtaan.

– On tapauksia, joissa poliisi ei ole heti ryhtynyt massiivisiin etsintätoimiin. Tähän poliisilla on aina omat syynsä. Hyvä olisi, jos poliisi pysähtyisi kertomaan läheisille, mitä he kussakin katoamistapauksessa voivat tehdä ja mitä eivät. Lisäksi kadonneen läheisille tulisi tarjota tehokkaammin mahdollisuutta henkiseen apuun.

Saari huomauttaa poliisin saavan todella paljon katoamisilmoituksia, eivätkä sen resurssit riitä nopeaan reagointiin jokaisen tilanteen kohdalla.

– Poliisi ei voi aina tietää, mitkä tapaukset oikeasti vaativat pikaista toimintaa ja mitkä taas ovat ehkä omaehtoisia katoamisia.

Saari muistuttaa, että täysi-ikäisellä ihmisellä ei ole minkäänlaista velvollisuutta pitää yhteyttä läheisiinsä, ellei hän itse halua.

– Poliisin näkökulmasta kat­soen on täysin mahdollista, että laivareissulla kavereiltaan kadonnut 18-vuotias poika on esimerkiksi lähtenyt Tukholmaan ryyppäämään.

Saaren mukaan kaikki kirjaan haastatellut poliisit vannoivat virkavallan tehneen kaikkensa kadonneen löytämiseksi.

– Joskus kadonnutta ei silti vain löydetä.

Anni Törnin tapauksen ratkaiseminen on esimerkki poliisin onnistumisesta, Saari pohtii.

– Poliisi otti katoamisen heti vakavasti ja alkoi nopeasti selvittää asiaa.

 

Anni Törnin tapaus kahden vuoden takaa on tuorein Saaren ja Majamaan teoksen yhdestätoista katoamisesta. Vanhin juttu on 1970-luvun alusta.

– Halusimme kirjaan keskenään erilaisia tapauksia, jotka ovat eri vuosikymmeniltä, Saari kertoo.

Tapauksista seitsemän on edelleen mysteereitä. Neljä on saanut ratkaisunsa.

Saaren mukaan he nimenomaan tahtoivat kirjaan myös selvinneitä katoamistapauksia.

– Ihmisluonto on sellainen, että se haluaa löytää mysteerille ratkaisun.

 

 

Tiina Saaren ja Maiju Majamaan kirjoittamassa teoksessa esitellään 11 katoamistapausta. Kuva: Maiju Majamaa

Kadonnut ei ole tapaus vaan ihminen

Kirjat

Tiina Saari ja Maiju Majamaa

Ei jälkeäkään

Into kustannus 2020. 276 s.

 

Mysteerit tuppaavat kiehtomaan ihmisiä.

Siksi on yllättävää, että kadonneita ei ole aiemmin käsitelty suomalaisessa kirjallisuudessa ainakaan niin laajasti kuin Tiina Saari ja Maiju Majamaa teoksessaan tekevät.

Kadonneita etsitään lehtien palstoilla tuon tuosta, ja keskustelupalstat verkossa ovat pullollaan faktoja ja teorioita.

Siitä syystä onkin ehdottoman järkevää, että Saari ja Majamaa painottavat kirjassaan kadonneiden läheisten haastatteluja. Ratkaisu antaa aihepiiriä enemmänkin seuraaville uutta ammennettavaa ja samalla oleellisesti elävöittää kertomuksia.

Epäilyksen mukaan aviomiehensä surmaamaksi vuonna 1972 joutuneen Hilkka Laitisen, mahdollisesti väärään kyytiin vuonna 1980 liftanneen Merja Vaaran ja jäljettömiin keskeltä Suomen mittakaavassa suurta kaupunkia vuonna 1999 hävinneen Raisa Räisäsen tapaukset ovat moneen kertaan läpikoluttuja, mutta niihinkin kirjassa on löydetty jotain uutta.

Tunnetuimpien katoamisten mukanaolo kirjassa voi olla tylsä valinta, mutta toisaalta teos nostaa esille myös syystä tai toisesta vähemmälle huomiolle jääneitä tapauksia, esimerkiksi Erik Sarinin vuodelta 1988.

 

Toimittajataustaiset, tällä hetkellä muissa viestinnällisissä tehtävissä Helsingissä työskentelevät Saari ja Majamaa ovat tehneet perusteellista työtä. Kieli on teräväksi hiottua ja lähdetiedot selkeästi ilmaistu.

Kiinnostus käsiteltävää aihealuetta kohtaan näkyy myönteisesti. Varsinkin Majamaa – kirjaidean alkuperäinen alullepanija – on aktiivinen katoamistapausten seuraaja. Hän on seurannut katoamistapauksia Suomessa ja ulkomailla toistakymmentä vuotta.

Saari on toiselta koulutukseltaan sosionomi ja työskennellyt aiemmin muun muassa nuorisokodissa. Hän kertoo työnsä kautta itsekin tehneensä katoamisilmoituksia poliisille.

 

Kun ihminen katoaa ja asia nousee mediassa esille, tilannetta seuraava ulkopuolinen helposti suhtautuu asiaan vain tapauksena unohtaen, että kyseessä on oikea ihminen. Kun ihmistä ei tunne, häneen on vaikea muodostaa sidettä edes ajatuksen tasolla.

Teoksen suurin arvo on siinä, että se onnistuu luomaan tapaukselle ihmisen olemuksen: kuka hän oli ja mitä hän teki.

Samoin tärkeää on ymmärtää ja aistia kadonneen läheisten tuska. Joka päivä läheinen joutuu miettimään, mitä hänen rakkaalleen oikein tapahtui ja miksi. Eikä kysymyksille välttämättä koskaan löydy vastauksia.

Ja sitten on kolikon toinen puoli: jos ei olekaan läheisiä?

Kirjassa kerrotussa Vesa Frantsilan tapauksessa kului 15 vuotta ennen kuin kukaan kaipasi häntä. Silloinkin kiinnostus Frantsilaa kohtaa syntyi lähinnä vahingossa, kun asumisvastiketta ei enää tullutkaan suoraveloituksena oikealle tilille.

Janne Kettunen

Ihmisiä katoaa jatkuvasti

Noin 400 suomalaista on kadonnut pysyvästi

Poliisi saa Suomessa vuosittain yli 700 katoamisilmoitusta.

Esimerkiksi vuonna 2018 poliisi kirjasi 726 ilmoitusta. Kadonneista 580 löytyi samana vuonna elossa ja 98 kuolleena. Kadonneista 48 oli edelleen kadoksissa marraskuussa 2019.

Pysyvästi kateisiin on jäänyt noin 400 suomalaista.

Kadonnut on tavallisimmin noin nelikymppinen mies.

Valtaosa kadonneista on miehiä. Yhtä naista kohden katoaa neljästä viiteen miestä.

Keskusrikospoliisin rekisterissä vanhin katoamistapaus on vuodelta 1955.

Lähde: Tiina Saari ja Maiju Majamaa: Ei jälkeäkään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Marko Ahosen tärpit: Morgan Freeman, Michael Caine ja Alan Arkin tekevät Tyylikkäästä lähdöstä katsomiskelpoisen

Marko Ahosen tärpit: Uusi brittisarja Onnettomuus lupaa enemmän kuin lopulta antaa

Pentti Rasinkangas tapasi isänsä ensimmäisen kerran vasta 61-vuotiaana, mutta ei ole katkera – lastenmusiikin konkari vihjaa nyt tehneensä viimeiset laulunsa

Jyväskyläläinen Aallon perhe rakensi hätkäyttävän pihakoristeen: valtava kuusimetrinen dinosaurus kääntää ohikulkijoiden päät

Kolme keskisuomalaista taistelee moottorisahoin karhunveiston mestaruudesta – seuraa live-lähetystä tapahtumasta

17-vuotias näyttelijälupaus sai Jussi-palkinnon jo 13-vuotiaana – Eden-elokuvassa uhmakasta Jennaa näyttelevä Linnea Skog oppi isältään ja vaariltaan, että teatteri ja elokuva ovat leikkiä

Marko Ahosen tärpit: Lain Vartija on Hollywoodin poliisielokuvan perusteoksia

Korona siirsi Kuutamokeikka-esityksen Kivijärveltä Helsinkiin – Teatterimies Ville Virkkunen kirjoittaa eduskuntatyön ohessa

Moniaistiseen saunahetkeen tarvitaan muutakin kuin kiuas – Näissä kohteissa on Tuusulan asuntomessujen elämyksellisimmät saunat

Marko Ahosen tärpit: Veteraaninäyttelijä Sam Neill kiertää ympäri Tyyntä valtamerta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.