SuomiTV aikoo lisätä suomalaista ohjelmaa

SuomiTV:llä nähdään tulevaisuudessa enemmän Suomessa tehtyä ohjelmaa. Kanavan ostanut Fox International Channels kaavailee lisäävänsä suomalaisten ohjelmien osuutta kanavalla.

Yhtiön Pohjoismaiden ja Baltian johtaja Åse Ytreland toivottaa tervetulleiksi tarjoukset suomalaisilta tv-tuotantoyhtiöiltä.

Fox International Channels (FIC) on osa Rupert Murdochin johtamaa ylikansallista mediakonserni News Corporationia. SuomiTV on yhtiölle ensimmäinen yleisjakelussa oleva eurooppalainen kanava. Aikaisemmin FIC on toiminut vain maksutelevision puolella. Ytreland ei vielä paljasta minkälaisia uudistuksia ja uusia ohjelmia kanavalle on tulossa.

Toimilupa edellyttää, että SuomiTV:llä on päivittäiset uutislähetykset, ja näin on tarkoitus jatkaa. Kanavan luovuttua omasta uutistoimituksestaan uutislähetykset tuottaa Suomen Tietotoimisto. Uutiset luetaan tällä haavaa webcamille ja ne kestävät kaksi ja puoli minuuttia.

- Tämä asia on työn alla, selvitämme miten uutisia kehitetään. Toistaiseksi jatkamme nykyisellä mallilla.

Ytreland vaikenee myös suunnitelmista urheilun osalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Kolumni: Kaikesta ei voi tehdä komediaa, sillä lopputuloksena voi olla hämmentävä huumorikokemus

Tämänkin uutisen oli joskus tultava: Tanssiorkesteri Euroset panee pillit pussiin

Ravintola-arvio: Keskisuomalaisen makuraati vieraili Haraldissa – tarjoilija varoitteli hauleista ja savulahna oli suorastaan rikollisen hyvää

Kolumni: Rikollinen mieli -dokumenttisarjaa on haukuttu härskiksi sosiaalipornoksi – olen osittain eri mieltä

Kun vastaan tuli suulas orava ja lumiukkopartio – toimittaja otti selvää, mihin Palokassa kannattaisi suunnata paikallisten mielestä

Kaikki maailman viisaudet on ripoteltu ympäri Jyväskylää suureksi elämäntaito-oppaaksi – katso kuvasarja

Risto Kaskilahti, Viitasaaren lahja suomalaiselle viihteelle tekee debyytin UIT-revyyssä

Tangokuningatar yllättää "uudella" uravalinnallaan: "Lähden heti malliksi kun kysytään"

Pankinjohtajat ja kauppiaat naureskelivat taloushuolissa kärvistelleelle Aki Palsanmäelle, kunnes pihaan karautti vuonna 2012 tuotantoyhtiön auto

Kolumni: Tiesitkö tämän Die Hardista? Ja muutama muu jännä fakta: "Elokuvan kuvauksissa käytettiin 17:ää hajoamisen eri vaiheissa ollutta aluspaitaa"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.