Suuremmat työpöydät tekevät ihmisistä epärehellisiä

Luolamaisessa toimistossa, suuren työpöydän takana istuva liikemies kokee itsensä voimakkaammaksi ja vaikutusvaltaisemmaksi kuin pienemmän työpöydän takana istuva esimies.

Voiman tunne voi kuitenkin rohkaista epärehelliseen käytökseen, joka ilmenee huijaamisena, pettämisenä tai liikennesääntöjen rikkomisena. Tämä selviää Psychological Science Journalin tutkimuksesta.

Psykologit havaitsivat neljässä eri tutkimuksessa, että fyysinen ympäristö, kuten isompi työpöytä tai suuremmat autonpenkit, vaikuttavat ihmisen käytökseen.

Esimerkiksi laboratoriotutkimuksessa havaittiin, että suurempi työpöytä rohkaisi osallistujaa huijaamaan kokeessa useammin. Ajosimulaattorissa toteutettu testi puolestaan osoitti, että autoilija, jonka autossa oli suuremmat penkit, rikkoi todennäköisemmin liikennesääntöjä kuin pienillä penkeillä varustettu autoilija.

Tutkimuksesta kerrotaan The Telegraph -lehden verkkosivuilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.