Sydän, Sydän, Wiidakko JA Scaramangas 6.10.2007

Kotimaisella uuden polven vaihtoehtorokilla on monet kasvot. Uutinen se ei ole, mutta harvoin asia kiteytyy yhden illan aikana niin selkeästi kuin kolmen nuorehkon helsinkiläisbändin yhteiskiertueen pysähtyessä lauantaina Jyväskylässä.

Illan avannut Scaramangas osoitti kasvaneensa tyylikkääksi hippipopbändiksi. Hiljattain toisen albuminsa julkaisseen viisikon pehmeäsävyinen musiikki puolustaa päättäväisesti jo isäin astumaa Beatles-Beach Boys-linjaa ja irrottelee välillä kevyen psykedeelisesti. Sitä vastoin esikoislevyllä kuulluista new wave -vaikutteista muistutti enää keikan päätteeksi kuultu Eight and a Half. Jos eläisimme 1980-luvun alun Englannissa, biisin olisi julkaissut Factory Records ja se olisi iso hitti.

Keväällä Jyrockissa Scaramangas kärsi puuroutuneista soundeista, mutta nyt nimenomaan tämä puoli toimi komeasti. Akustinen komppikitara ja koskettimet rakensivat ilmavan ja hengittävän pohjan soolokitaralle ja lauluharmonioille.

Uusi järjestys -albumillaan rokkaamaan äityneeltä Mew'ltä kuulostavasta Wiidakosta kuoriutui keikkatilanteessa esiin ulkomuotoa myöten ehta emorockbändi. Tanakka riffittely nousi lavaolosuhteissa eturiviin dramaattisten sointukulkujen ja eteeristen laulumelodioiden rinnalle.

Wiidakko vyörytti tunnemyrskynsä ilmoille vielä suuremmalla palolla kuin levyllä, ja teatraalinen laulaja Markus Kujawa makasi lavalla kuin kaikkensa antaneena jo kahden biisin jälkeen. Ja kun tarpeeksi yrittää, onnistuu. Vaikka melodraaman yliannostus oli lähellä, soivat erityisesti intensiivisimmät kitaravyörytykset komeasti.

Jos joukko Slipknot-huppareissa viihtyviä levottomia teinipoikia jäisi koulupäivän päätteeksi musiikinluokkaan ja alkaisi idoliensa hengessä soittaa läpi Musiikkia muksuille -kirjaa, voisi lopputulos kuulostaa hieman samanlaiselta kuin illan pääesiintyjä. Paitsi että Sydän, Sydän soittaa surrealistista nu-metalliaan monta astetta tiukemmin ja suorastaan hengästyttävällä energialla.

Sydän, Sydämen tuorein levy on nimeltään Au, mutta lavaesiintymisen perusteella kuvaavampi nimi olisi Hg, elohopea. Näyttävistä esiintymisistään kuulun yhtyeen riveissä nähtiin tällä kertaa kaksi kappaletta vähäpukeisia sotametallimuusikoita, mahdollinen kananpoika ja siviiliasuun tyytynyt laulaja-kitaristi.

Pelkkiin yllättäviin käännöksiin ja dynamiikan vaihteluihin perustuvalla musiikilla ei pitkälle päästäisi, mutta Sydän, Sydän sekoittelee mukaan sopivassa suhteessa räjähtelevää riffittelyä ja tarttuvia melodianpätkiä. Keikkaolosuhteissa korostuivatkin juuri metalliset riffit, kun levyltä tutut akustiset soittimet eivät olleet mukana. Tulos oli vaikuttava. Levyillä bändi on kikkaillut ehkä liikaakin, nyt musiikki vei voimakkaammin mukanaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.