Tämä on vanhemman vastuu reppuostoksilla

Kauppojen reppuhyllyjen edessä on näinä aikoina kuhinaa, ja myyjät ovat kuulleet monta mielenkiintoista keskustelua koulutielle lähtevän lapsen ja vanhemman välillä. Lapselle tärkeää on repun merkki, ulkonäkö ja se, että reppu on samanlainen kuin kavereilla, osoitti kyselykierros jyväskyläläisissä kaupoissa.

Vanhempien vastuulla on tarkistaa, että koulureppu on ergonomisesti hyvä. Seuraavassa muutama hyvän repun tunnusmerkki.

1. Oikea koko

Repun tulee myötäillä selän muotoa. Painon pitäisi jakaantua tasaisesti ylä- ja alaselän alueelle. Pepun päälle ulottuva reppu on liian pitkä. Myös liian pieni, yläselkään jäävä reppu on huono. Kun repun paino jakaantuu isolle alueelle, paino ei rasita yksipuolisesti vain muutamia lihaksia.  Kun reppu on anatomisesti muotoiltu selän mallin mukaan, se rasittaa tukikudoksia vähemmän. Sen sijaan liian alhaalla roikkuva reppu rasittaa vatsalihaksia. Liian painava ja alhaalla roikkuva reppu voi aiheuttaa notkoselkäisyyttä. Lisäksi pää työntyy eteenpäin, mistä seuraa niskan kipeytymistä.

2. Tiukka kiinnitys

Reppuun kertyy paljon painoa. Ekaluokkalaisella kantamukset ovat vielä kevyehköt, mutta mitä ylemmistä luokista on kyse, sitä enemmän reppuun tai laukkuun pitää mahtua tavaraa: useiden kirjojen lisäksi  jumppatamineita ja muuta. Jos kantamus roikkuu löysänä, lapsen heikosti kehittyneet lihakset rasittuvat ja voi tulla jännittymiä. Rinnan ja lantion yli napsautettava tukivyö pitää painon lähellä kehoa.

3. Mukavantuntuinen myös juostessa ja hyppiessä

Alakoululaisen repussa napakka kiinnitys on erityisen tärkeää, jotta reppu ei heilu lapsen pyrähtäessä yhtäkkiä juoksuun. Irtonainen reppu on hankalan tuntuinen, kun taas napakasti vartalon lähelle sijoittuva reppu tuntuu mukavalta jopa leikkiessä.

4. Säädettävät olkahihnat

Kun olkahihnat ovat pehmustetut ja leveät, ne eivät hankaa hartioita. Olkahihnoissa on tärkeää tarkistaa, että ne ovat säädettävät. Sillä tavalla repun pituutta voi säätää lapsen pituuden mukaan. Lisäpehmusteet repun ja selän välissä estävät terävien kirjankulmien osumisen selkään.

5. Reppu on parempi kuin olkalaukku

 Yläkoululaiset, myös monet pojat, ovat myyjien mukaan siirtyneet olkalaukkuun repun sijaan. Myös jotkut alakoululaiset olisivat valinneet olkalaukun, mutta vanhemmat ovat torpanneet ajatuksen. Olkalaukussa paino jakaantuu vain toiselle puolelle, joten selän lihaksisto kuormittuu epätasaisesti, jos laukussa on paljon painoa. Varsinkin pienen lapsen lihaksisto on vielä niin kehittymätön, että jatkuva toispuoleinen taakka vääntää helposti selän vinoon.

6. Heijastimet

Reppuvalinnat tehdään yleensä tällaiseen valoisaan aikaan. Vanhempien tulisi kuitenkin muistaa tarkistaa, että lapsen repussa on joka puolella heijastinpintaa pimeitä syksyn ja talven aamuja ja iltapäiviä ajatellen.

Lähde: Fysioterapeutti Marja Lehtoranta

Uusimmat

Tänään

Tiesitkö, että Suomen Huutokauppakeisari -ohjelman takana on käsikirjoittaja, joka huusi Toni Niemisen mäkisukset ja tekee dokumenttia trans-sukupuolisen Jennin elämästä

Jyväskylään jälleen menestystä mestaruustasolla – Katutanssin SM-kisoista neljä mitalisijaa

Kolumni: Aika jolloin uskallettiin olla hitaita – tältäkö tuntui kun televisio-ohjelmat antoivat katsojalle tilaa käyttää omaa mielikuvitusta

Uusi KSML.fi-visa testaa maakunnallisen tietämyksesi – kokeile miten hyvin tunnet knoppitietoa Keski-Suomesta

Kolumni: Sohvaperunat on tv-ohjelmien aatelia – legendaarinen lausekin olisi jäänyt syntymättä ilman ohjelmaa

"Virkamieshän minusta lopulta tuli" – liikunnan elämäntyöläisestä Erkki Huovisesta, 70, on tullut eläkkeellä autonkuljettaja, lastenhoitaja ja osa-aikainen talonmies

Kolumni: Ei ole olemassa huonoa ideaa tv-sarjalle

Surffari Annikan maailma muuttui, kun selkään ilmestyi haava – edessä oli uuden elämän opettelu ilman sormia ja varpaita

Jyväskyläläinen Markku Latvala kohtasi golfkerholla formulatähden – "Rennon ja vaatimattoman oloinen mies"

Mikke Valkonen, 23, painoi niin paljon, että kuntosalin vaaka näytti erroria – nyt ihmisen verran kiloja karistanut mies valmistuu ammattikoulusta ja aikoo personal traineriksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.