Täydelliset naiset kelpaa lapsillekin

Jonkin aikaa sitten pian kolmannen luokan aloittava perijätär huomasi, kun pistin digiboksin kovalevyn nauhoittamaan Täydelliset naiset (Desperate Housewifes). Hän ihmetteli kovasti tajutessaan vanhempiensa seuraavan sarjaa. Samoin seuraavat kuulemma myös monet perijättären luokkakavereista. Näin muuttuu maailma ja lastenohjelmat.

Myönnän, olen heteromies ja nähnyt sarjasta suunnilleen jokaisen jakson. Niitä on tähän mennessä esitetty Suomessa vähän yli 80. Tämä tarkoittaa sitä, että olen kuluttanut elämästäni Täydellisiin naisiin enemmän aikaa kuin köyhien ja löytöeläinten auttamiseen yhteensä koko elämässäni. Ainoa puolustukseni on, että kesäuusintoja en sentään ole seurannut. MA

Täydelliset naiset Nelonen klo 8.30 ja 18.30

Hyvä ihminen ryhtyi toimeen

Sveitsiläisnuorukainen Henry Dunant havahtuu ihmisten eriarvoisuuteen ja sodan kauheuteen. Hän ryhtyy toimeen ja perustaa ihmisoikeusjärjestön, jonka nimeksi tulee Kansainvälinen Punainen Risti.

Tositapahtumiin perustuva tv-draama Henry Dunant - Punaisen Ristin isä on vuodelta 2006, ja se nähdään uusintana. MA

Henry Dunant - Punaisen Ristin isä TV1 klo 23.15

Elviksen kaverit vetävät Elvistä

Agents-yhtyeellä on ilmeisesti kiristyskäytössä arkaluonteisia valokuvia TV2:n johtajista. Tai sitten TV2:lla vain fanitetaan Agentsia kovasti. Sen verran usein Agents kanavalla esiintyy. Illan Laulava sydän -konsertin nimi on Agents on rock!

Rock tarkoittaa tällä kertaa lähinnä Elvistä. Elvis otti mustien keksimän uuden populaarimusiikin lajin, valkopesi sen ja teki siitä suosittua. Agents-laulaja Jorma Kääriäistä on kutsuttu Suomen Elvikseksi kyllästymiseen saakka. Agentsin kanssa esiintyvät kitaristi Scotty Moore ja rumpali D.J. Fontana, jotka ovat soittaneet itsensä Elviksen taustabändissa neljäntoista vuoden ajan.

Ensi viikon perjantaina Agents fiilistelee Dannyn ja Marjo Leinosen kanssa. MA

Laulava sydän: Agents on rock! TV2 klo 19.40

Suoraa puhetta orjien kohtelusta

Orjuus on amerikkalaisille yhä arka asia. Puhutaan valkoisen miehen syyllisyydentunteesta. Eikä nykyajan tummaihoistenkaan suhtautuminen orjuuteen ongelmatonta ole. Dokumentti Jaettu menneisyys käsittelee aihetta avoimesti ja ilman kiihkomielisyyttä suuntaan tai toiseen.

Dokumentin tekijä Felicia Furman polveutuu aikoinaan orjatyövoimaa käyttäneistä puuvillaplantaasin omistajista. Hänen ansiostaan viljelijöiden ja orjien jälkeläiset tapaavat toisensa. Orjuus oli suuri vääryys ja härskiä riistoa. Mutta hyviäkin muistoja tuolta ajalta löytyy, myös orjien puolelta. MA

Jaettu menneisyys FST5 klo 22.00

Paska puhuu itsensä kanssa

Sub uusii keskusteluohjelmasarjan Me, Myself & I. Sarjan nimestä huolimatta siinä esiintyy vain suomalaisia julkkiksia suomeksi. He haastattelevat itseään suomeksi. Suomalainen poliitikko Paavo Väyrynen kommentoi ja isännöi, hänkin suomeksi.

Nimi My, Myself & I viittaa De La Soulin samannimiseen hittiin 1980-luvun lopussa. Mainio biisi mutta sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisen talk shown kanssa. Ilmeisesti sarjan nimi ei voinut olla Minä, mä & meikäläinen, koska se olisi ollut liian helppoa ja loogista.

Ensimmäisessä ohjelmassa haastattelijan ja haastateltavan kaksoisroolissa esiintyvät Ari "Paska" Peltonen ja Joni "Äijä" Nikula. MA

My, Myself & I Sub klo 21.35

Ufo-vartalosta tulikin normi

Viime vuosisadan alussa alkanut kehon vapauttaminen kiristävistä vaatekappaleista loi myös uuden huippumallin prototyypin. Pitkän, hoikan ja sporttisen vartalon ihanne tuli tietenkin Amerikasta. MA

Muodin historia Yle Teema klo 20.00

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Korona siirsi Kuutamokeikka-esityksen Kivijärveltä Helsinkiin – Teatterimies Ville Virkkunen kirjoittaa eduskuntatyön ohessa

Moniaistiseen saunahetkeen tarvitaan muutakin kuin kiuas – Näissä kohteissa on Tuusulan asuntomessujen elämyksellisimmät saunat

Pentti Rasinkangas tapasi isänsä ensimmäisen kerran 61-vuotiaana – on saanut saman palkinnon kuin Röllin luoja ja kertoo nyt tehneensä viimeiset laulunsa

Marko Ahosen tärpit: Veteraaninäyttelijä Sam Neill kiertää ympäri Tyyntä valtamerta

Miljoonasade-biisikilpailun voittokappale on Näkymätön

Marko Ahosen tärpit: Bond-seikkailu Mustekala muistuttaa nimeään ja on kovin vetelä esitys

Sienimetsässä näyttää nyt todella hyvältä – asiantuntija Jenna Purhonen kertoo, miten limanuljaska nyljetään oikeaoppisesti

Nämä olympialaiset järjestetään koronasta huolimatta – Jämsään odotetaan satoja juoksijoita

Jyväskylässä työskennellyt lääkäri Pippa Laukka panee 11 julkkiksen elämän kuntoon – Elämäntaparemontissa keuruulaisille tuttu Jippu

Jyväskylän Rock In The City peruuntui, kaksi sinne buukattua kotimaista kärkibändiä sai äkkipestin samalle viikonlopulle Lutakon Lippaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.