Tero Ahonen kuvittaa työkseen muun muassa J. Karjalaisen ja Pyhimyksen musiikkia

Kun muut perheenjäsenet muuramelaisessa kodissa painuivat 90-luvulla yöpuulle, teini-ikäinen Tero Ahonen istui vielä tietokoneen äärellä. Oman ja kaverin bändien demonauhoihin piti tehdä kannet, sillä kasetti ilman kantta tuntui vaillinaiselta tuotteelta.

– Tein niitä kaikki yöt tietokoneella ja seuraavana päivänä oli huono omatunto, kun ei jaksanut herätä kouluun, hän sanoo.

Ahonen ei ajatellut harrastuksesta ammattia, mutta niin siinä kuitenkin kävi.

– Muutaman vuoden päästä tuli jännästi havaittua, että olin opiskellut öisin itselleni ammatin, ihan puhtaasti tarpeesta ja intohimosta musiikkiin ja visuaalisesti luovaan tekemiseen.

Enää Ahosella ei ole omaa bändiä, mutta hän on suunnitellut visuaalista ilmettä muun muassa J. Karjalaiselle, Olavi Uusivirralle, Pyhimykselle, Mikko Joensuulle ja Yonalle.

Kaikki alkoi 22 Pistepirkkoa -yhtyeestä. Ahonen tutustui suuresti fanittamansa bändin jäseniin ja tuli suunnitelleeksi näille levynkansia ja kuvanneeksi näitä keikoilla ja studiossa. 2011 hän soitti jopa kitaraa yhdellä Lime Green Delorean -levyn biiseistä.

– Pistepirkot olivat urani kulmakivi, Ahonen kertoo Muuratjärven rannalla sijaitsevalla mökillään.

Pistepirkoille tehdyt kuvat herättivät muiden kiinnostusta ja poikivat lisätöitä. Tuoreimpiin, vielä julkaisemattomiin Ahosen töihin kuuluvat Tavastian, liveklubi G Livelabin, musiikin monitoimitalo Fullsteamin, kustannusosakeyhtiö Kosmosen ja uudensirkuksen keskus Cirkon visuaalisen ulkoasun uudistus ja suunnittelu. Nämäkin ovat kaikki kulttuurialan toimijoita.

Visuaalinen ilme sisältää laajimmillaan kaiken logosta valokuviin, levynkansiin, verkkosivuihin, videoihin, puhelinaplikaatioihin ja sosiaalisen median julkaisuihin. Joskus työ on pelkkä kuvaus, joskus kaikki ja vielä enemmän.

Ahonen pitää kokonaisvaltaisesta suunnittelusta. Hän sanoo kaiken vaikuttavan lopulta kaikkeen, eikä yhtä synny ilman toista. Esimerkiksi promokuvan voi toki ottaa ilman, että suunnittelisi levynkannet, mutta ilman artistin musiikin kuuntelua Ahonen ei kameraan tartu.

– Musan kuunteleminen on tärkeä osa prosessia. Mulle on luomisen kannalta tärkeää ymmärtää, mitä musiikissa tapahtuu.

Ahonen sanoo heijastelevansa myös pitkiä jatkumoita. Sitä, että kuvat istuvat yhteen myös aiemman tuotannon kanssa.

– Oleellisinta on kuitenkin yhteys ihmisten kanssa. Parhaat työt syntyvät, kun mulla on henkilökohtainen suhde artistiin. Kun tunnen tämän liikkeet ja mielentilat, oikut ja vahvuudet, ja kun kuvattava tuntee myös mut.

Paras kuva voi syntyä tilanteessa, jossa sen ei pitäisi kaiken järjen mukaan syntyä. Mitään ei kuitenkaan synny vahingossa. Sattumissakin on takana perusteellinen taustatyö, sellainen, jossa on turvallista ja hyvä heittäytyä.

Ahonen ei tee kaikkea itse. Mukana on tiimi, johon kuuluu esimerkiksi koodaaja ja graafinen suunnittelija.

Ahonen suhtautuu uuteen ja outoon ennakkoluulottomasti. Tämä näkyy esimerkiksi Olavi Uusivirran livealbumin kannessa.

– Livelevyn kannessa on usein musta tausta, värivalot ja paljon energiaa ja liikettä. Mietin miten voisi tehdä kannesta mielenkiintoisen ja vähän vinksahtaneen.

Syntyi ajatus valkoisista, kivettyneistä hahmoista. Uusivirrasta tehtiin bändeineen ja soittimineen 3D-pikku-ukot. Ne poseeraavat levyn kannessa puhtaina ja avoimin. Mitään sanomatta, mutta paljon luvaten – ihan kuin Beatlesin The White albumin -kansi. Kannen videoidussa versiossa ukkelit pyörivät lavalla kuin levylautasella.

– Kyse ei ole koskaan formaatista, vaan käsikirjoituksesta ja ideasta. Sen puntaroinnista, mikä sopii mihinkin. Loppujen lopuksi kyse on musiikin visualisoimisesta. Ideaalia olisi, että voisi tehdä sellaisen visuaalisen ilmeen, joka kiehtoo niin paljon, että se saa jo itsessään katsojan kääntymään musiikinkin puoleen ja lunastaisi sitten luomansa lupauksen.

Ahosta ilahduttaa myös se, että nykyaika tarjoaa niin loputtomat mahdollisuudet musiikin kuvittamiseen. Enää kuulijalla ei ole käsissään vain yhdet levynkannet hypisteltäväksi, vaan visuaalista ilmettä voidaan käyttää lukuisilla digitaalisilla pohjilla kuten sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla.

Kun haastattelu on ohi ja toimittaja lähtee Ahosen mökiltä, hän ihastelee vielä hetken aikaa tämän ruskeaa Mustangia. Olavi Uusivirran Kultaa hiuksissa -kappaleessa lauletaan, että ”Pitkin serpentiiniteitä, Teron mustangi vei meitä”. Tämä jos jokin kai kertoo siitä Ahosenkin mainitsemasta asiakkaan henkilökohtaisesta tuntemisesta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .