The Hellacopters ja Mensen 13.11.2002

Ruotsalaisen actionrockyhtyeen The Hellacoptersin suvereniteetti yhteispohjoismaisessa rockskenessä lienee edelleen kiistämätön. Kypsynyt Hellacopters nojaa musiikin sävyihin aikaisemman raivon sijaan. Vaikka yhtye on osoittanut rauhoittumisen merkkejä, odotettu konsertti Lutakossa palkitsi yleisöä.

Keskiviikkoillasta huolimatta Lutakossa oli lähes täysi vahvuus. Tämä näytti lämmittävän myös yhtyettä. Kun kitaristi/vokalisti Nicke Andersson mainitsi Lutakon yleisölle, että on hyvä nähdä taas, tuntui että kyseessä oli muutakin kuin tyhjä välispiikki.

Hellacoptersin tiedetään tahtoessaan antavan vastinetta lipun hinnalle. Yhtye esitti runsaasti viimeisimmän levynsä By the Grace of God kappaleita perushittiensä siivellä. Uuden levyn madallettu tempo ja vähemmän aggressiivinen ote heijastui muuhunkin soitettuun tuotantoon, ja sai Hellacoptersin saundiin kesyn mutta tyylikkään vivahteen.

Samalla Nicke Andersonin ammattimaisuus laulajana korostui. Noin 75 minuutin mittaisen setin aikana Andersonin äänessä ei juuri ollut havaittavissa huojuntaa, vaikka Hellacoptersin tyyli edellyttää että kappaleet tulkitaan kovaa ja korkealta. Lisää sävyä toi miksaus joka teki lauluäänestä hieman synteettisemmän ja pehmeämmän, ja muistutti suuresti levyillä kuultavaa saundia.

Sama lientyminen sopi koko yhtyeeseen. Hellacoptersin action- ja katurock soi lavalla suhteellisen huolettomasti ja ilman suurta aggressiivista rutistusta. Yhtye improvisoi toisinaan pitkiä numeroita säilyttäen kuitenkin sävykkyytensä ja kappaleiden punaisen langan. Orkesterissa vaikuttavat harjaantuneet, säntilliset ja soittovirheitä kaihtavat muusikot ( Robert Dahlqvist: kitara, Kenny Håkansson: basso, Robert Eriksson: rummut ja Anders Lindström: koskettimet), joiden pitkällinen yhteistyö näkyy ja kuuluu vaikka sitten maltillisempanakin.

Mitään runonlausuntaa Hellacoptersin vierailu ei suinkaan ollut, vaan yhtye teki Lutakon-keikastaan tapansa mukaan fyysisen ja voimakkaan kokemuksen katsojille. Andersson koreili lavan kaiteella, kurottaen valkoisen kitaransa korkealle yleisön yläpuolelle ja haastoi kitaristi Dahlqvistin tuplasooloihin. Yleisössä harrastettiin kiellosta huolimatta crowd surfingia, ja katsojat pakkautuivat lavan eteen lähemmäksi rokkitähtiä. Kun bändi kutsuttiin takaisin lavalle, taikasana ei ollut tympeän anteeksipyytävä "we want more" vaan laulua ja mylvintää kuin jalkapallo-ottelussa.

Lämmittelijäyhtyeena katurockia soittava oslolainen tyttöbändi Mensen jäi auttamatta paitsioon, vaikka valopilkkuna laulaja/kitaristi Mary Currie teki eroa tusinaan muuhun katurockyhtyeeseen vahvalla vokaalisuorituksellaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.