Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus 26.4.2002

Olihan tätä jo odotettukin. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus nostatti kotikaupunkinsa rock-yleisön nälkää kokonaisen kuukauden kiertämällä muun Suomen ensin alta pois. Rajaportti-levyn julkaisukiertueen molemmat Tanssisali Lutakon lopetuskeikat myytiinkin rivakasti loppuun, ja halukkaita olisi varmasti ollut vielä kolmannenkin salillisen verran.

Perjantain keikka oli kiertueen hiomalla tiukalla rutiinilla jysäytetty Niskalaukaus-hitti-kavalkadi, jossa yleisölle ei juuri armoa suotu. Yhtye ( Timo Rautiainen, laulu ja kitara, Jarkko Petosalmi ja Jari Huttunen, kitara, Nils Ursin, basso ja Seppo Pohjolainen, rummut) jyräsi kappaleet läpi lähes yhtä soittoa, muutamia hengähdystaukoja lukuunottamatta. Keikka oli komea kotiinpaluu kaksi kultalevyäkin matkan aikana saaneelta jyväskyläläisen rockin lippulaivalta.

Vaikka keikan starttasikin Rajaportin aloituskaksikko Minulla on sanottavaa ja Surupuku, ei kyseessä ollut pelkästään siihen painottuva uutuusesittely. Sinänsä oli rohkea veto nykäistä orkesterin toistaiseksi suurin radiohitti heti toisena biisinä alta pois, mutta toisaalta ainakin Jyväskylässä yhtyeen aikaisempikin materiaali on vähintäänkin yhtä tuttua.

Tunnin ja vartin pituinen setti oli täysipainoinen läpileikkaus Trio Niskalaukauksen tähän astisesta levytetystä repertoaarista, harvinaisempia numeroita unohtamatta. Ainoastaan omakustanteisesti julkaistu debyytti-ep Hävetkää! vuodelta 1997 oli paitsiossa. In frostigen tälern -albumin saksankielisiä versiointeja kahden ensimmäisen levyn raidoista ei myöskään kuultu, mikä oli kyllä täysin odotettavissakin.

Rajaportilta soitettiin aloitusraitojen lisäksi alkoholismin tuhoisasta vaikutuksesta kertova surumielinen Elegia, levyn iskevimpiin raitoihin kuuluva Hämmennys ja viha, A.P. Sarjanto -laina Kova maa sekä jylhä Lumessakahlaajat. Varsinaisen setin lopetti vielä Surupuku-singleltä löytyvä, Eino Leinon tekstiin sävelletty Tulkaa kotiin.

Vanhempaa tuotantoa edustivat muun muassa Rekkamies, Rahat ja henki, 62, Pahin kaikista, Rajaton rakkaus ja Venäjän orvot. Vaikka Rajaportti on Lopunajan merkit -albumidebyyttiä ja sen Itku pitkästä ilosta -seuraajaa tuotetumpi ja melodisempi, muodostivat uudet ja vanhat viisut konserttitilanteessa tyylillisesti täysin yhtenäisen kokonaisuuden.

Ylimääräisinä numeroina tarjoiltiin bändin iskevimmän sloganin sisältävä, mutta usein ehkä väärinymmärretty Nyt on mies! viimevuotiselta Kuilun partaalla -ep:ltä sekä Poko Rekordsin äskettäin julkaiseman Sielun Veljet -tribuuttilevyn onnistunein versiointi Mustamaalaan.

Keikan päätti Trio Niskalaukauksen jo perinteinen lopetusbiisi sekä paras coverveto ikinä, majesteetillinen Viimeinen päivä taivaan -käännös black metal -yhtye Barathrumin Last Day In Heavenista. Kielen kääntymisen lisäksi myös sisältö saanut valoisamman tulkinnan, mikä täten moralisteille heti kerrottakoon.

Del Buzz -kitarapop-bändiinsä nykyisin keskittyvän kitaristi Karri Rämön seuraaja Jari Huttunen oli selvästi mies paikallaan, jonka kotiutuminen kokoonpanoon näyttää sujuneen mutkattomasti.

Niskalaukaus-keikoilta tutut elementit olivat muutenkin ennallaan. Kolmen kitaran luoma äänivalli jyrisi mureasti, eikä heavy rockin visuaaliseen kliseistöön vankkumattomasti kuuluvia leveitä haara-asentoja ja kohti taivasta suunnattuja kitarankauloja puuttunut. Kertakaikkisen vastustamaton meininki, jälleen kerran.

Se on tosin sanottava, että olen nähnyt bändin keikoilla Lutakossa fanaattisempiakin yleisöjä, kuin nyt perjantaina. Tai ehkäpä arvostelijan olisi vain pitänyt luopua miksauspöydän takana rokkipoliisina jäpittämisestä ja tunkea eturiviin päätä heiluttamaan...