Timo Rautiainen& Trio Niskalaukaus 14.4.2004

Kuinkahan monella suomalaisella (tai edes ulkomaisella) bändillä on keikoillaan myynnissä toistakymmentä erilaista paitamallia? Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksellapa on. Rockklubeilla ja festivaaleilla vastaantulijoita tarkkailemalla voi myös tehdä nopeasti sen johtopäätöksen, että kauppa käy ilmeisen hyvin.

Miehekäs satsi kotiluolassa

Rättikaupan lisäksi levypuolellakin menee varsin mukavasti. Vuonna 1997 ensimmäisen omakustanne-ep:n julkaissut bändi on nykyisin yksi suosituimpia suomalaisia rockbändejä. Niskalaukaus on Kotiteollisuuden ohella suurimpia "syypäitä" suomenkielisen raskaan rockin tämänhetkiseen kukoistukseen. Nyt puhutaan jo (syystäkin) Niskalaukaus-saundista, jota aloittelevat bändit kopioivat.

Tätä isolla kädellä soitettua jynkytyskitaroiden, molliharmonioiden ja tummien sanojen muodostamaa tyyliä tarjoiltiinkin bändin kotiluolassa Tanssisali Lutakossa Kylmä tila -albumin julkaisukiertueella totutun miehekäs satsi.

Vaikka kerrostalon kokoiset kitarariffit pyörittelivät välillä kuulijaa kuin sepelillä täytetyn betonimyllyn käsittelyssä konsanaan, ei tunnelma silti ollut synkkämielisen ahdistunut. Maestro Timo Rautiaisen lupsakat välispiikit loivat rempseää kontrastia äijäenergiaa täynnä olevaan musiikkiin. Lutakon kahden konsertin osuuden ensimmäisenä iltana Rautiainen valittelikin keikoilla vaikeinta olevan juuri biisien välissä puhumisen, samoja juttuja kun ei saisi aina pölistä.

Encoreiden alussa Rautiainen näpäytti lopulta pitkin keikkaa Paranoidia huudelleita huumoriveikkoja:

- Minulla olisi yksi pyyntö. Laulakaa Paranoid!Eivät laulaneet.

Surupuku puuttui

Illan kattaus sisälsi odotetusti paljon Kylmän tilan kappaleita. Illan aloittaneen Älkää selvittäkö -viisun aikana saundeja ja tunnelmaa haettiin vielä kohdalleen, mutta loppukeikan ajan lavalta tuutattiin toinen toistaan jylhemmin jytisseitä Niskalaukaus-numeroita. Suurempia yllätyksiä setti ei tarjonnut, ellei bändin suurimman hitin, radioiden liki puhki soittaman Surupuvun poisjättämistä sellaiseksi lasketa.

Lutakon keikan aikana tuli entistä selvemmäksi, että Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on todellakin suosionsa ansainnut. Orkesterin musiikissa kuuluu perinteisen heavy rockin vaikutus ironmaideneineen, mutta suomalaiskansallisen melankolian läpi suodatettuna. Oman saundinsa ja markkinarakonsa luonut bändi on tehnyt seitsemässä vuodessa aimo joukon suorastaan majesteetillisen hienoja raskaita säveliä, joten sillä on jopa varaa jättää edellä mainittu Surupuku surutta naftaliiniin.

Jos jotakin nokan koputtamista pitää keksiä, niin keskiviikkoillan keikaksi soitto starttasi turhan myöhään, lähempänä puolta kahtatoista yöllä. Aamulla töihin meneviä aikaisempi aloitus tuskin haittaisi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.