Torstain 24.11. elokuvat

Queens - kovat korttelit

Maailmassa ei ole varsinaisesti pulaa elokuvista, jotka kertovat pojan kasvamisesta mieheksi Yhdysvaltain suurkaupungin rankoilla kujilla. Queens - kovat korttelit (A Guide To Recognising Your Saints, 2006) on kuitenkin siitä tyylilajissa keskivertoa katu-uskottavampi ja vaikuttavampi kokemus. Elokuva perustuu käsikirjoittaja-ohjaaja Dito Montielin omaan elämään. Nuorimies Dito ei ole paha ihminen, mutta miljöö ja kaverit vievät häntä väärään suuntaan elämässä. Tapahtumat sijoittuvat New Yorkin Queensiin 1980-luvulle. Tarina kerrotaan takaumina, joten nuorta Ditoa esittää Shia LaBeouf ja vanhempaa Robert Downey Jr.

MTV3 klo 23.05-01.05

Sweet and Lowdown - duurissa ja mollissa

Woody Allenin komedia ja mukadokumentti Sweet and Lowdown (1999) kertoo kuvitteellisesta 1930-luvun jazz-kitaristista Emmett Raysta (Sean Penn). Ray on itsekeskeinen ja moniongelmainen ihminen, mutta kitaristina nero. Elokuvan valtti on se, että tarina voisi olla totta, ainakin melkein, vaikka ei olekaan. Kaikkialta näkyy Allenin rakkaus musiikkia kohtaan. Vakavista rooleista parhaiten tunnettu Sean Penn on hauska vakavissaan ja onnistuu hienosti juuri siksi.

AVA klo 21.00-22.45

Fifty Pills

Darren (Lou Taylor Pucci) menettää college-stipendinsä. Joten nyt Darren tarvitsee rahaa epätoivoisesti. Darren saa myytäväkseen 50 ekstaalipilleriä, joista on päästävä eroon nopeasti ja tuottavasti. Teinikomedia Fifty Pills (2006) kuulostaa mukavan epäkorrektilta ja sitä onkin. Hauskuuden suhteen tavoitetaan riittävä minimitaso, mikä ei ole tässä tyylilajissa hassumpi saavutus.

TV5 klo 21.00-22.45

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Bändi syntyi Jyväskylässä ja ukkosen isku vei sen maailmankartalle – Steve ’n’ Seagulls kiertää Pohjois-Amerikkaa jo seitsemättä kertaa

Excalionin palaset loksahtivat Laukaassa kohdilleen – Konneveden lahja metallimusiikille julkaisee uuden levyn syyskuussa

Lempi leiskui festareilla – mies kosi Tuomistonlammen laiturilla: "Ainakin vuoden verran olen miettinyt, että Naamoilla kosin"

Ukkometson tulipalo vuonna 1981 toi Jyväskylän keskustaan dramaattisen näyn – eliittiravintolan toiminta päättyi liekkeihin, mutta tarinat elävät

Päijännepurjehduksen tuuletukset nähdään tänä vuonna Säynätsalossa – venekunnat aloittavat 118 kilometrin urakkansa Padasjoelta

Katso kuvat: John Smith Rock Festivalin perjantai oli loppuunmyyty – "Tämä on vain kerta kaikkiaan aivan todella hyvin järjestetty festari"

"Pelkopalautetta on tullut monesta sarjasta" – Möröt ja nallet ovat aikansa kuvia

Palkittu uuraislainen hevoskuvaaja kokoaa näyttelyn lapsuusmaisemiinsa – katso täältä parhaita paloja

Metrilaku, bajamaja, muikut – katso tästä, kuinka hyvin pärjäät kesäbingossa

Melodista metallia soittava Arion aloitti John Smith Rock -festarin Laukaassa – katso kuvasarja

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.