Tsekkaus Finlandia-palkittu Oneiron koukuttaa nuorenkin mielikuvituksen

Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista. Seitsemän naista, vangittuna valkeaan tyhjään tilaan, jossa ruumiilliset tarpeet menettävät hitaasti merkityksensä. Kyky kokea kipua, nautintoa tai nälkää katoaa, hengittäminen muuttuu mahdottomaksi. Henkilöiden väliset kielimuurit murenevat. Tätä aihetta käsittelee Finlandia-palkittu romaani, Laura Lindstedtin Oneiron (2015).

Kirjan henkilöitä ovat newyorkilainen, anorektinen performanssitaiteilija Slomith ja vääriä valintoja elämässään tehnyt venäläinen pääkirjanpitäjä Polina. Brasilialainen Rosa Imaculada on selvinnyt sydänsiirrosta. Äidillinen Nina Marseillesta odottaa kahta lasta, hollantilaisen Wlbgisin puhekyvyn on vienyt kurkkusyöpä. Maimuna on senegalilainen, mallinurasta haaveillut nainen, ja Ulrike kaunis itävaltalainen teinityttö.

Visuaalisesti houkuttavan kauniiden kansien sisältä avautuu monta mieleenpainuvaa tarinaa. Tyhjässä välitilassa väliä on enää vain puheella, kertomuksilla ja elämäntarinoilla, joita naiset kokoontuvat jakamaan pala palalta toisilleen. Myös puhekykynsä menettäneellä Wlbgisilla on oma merkityksensä toisten naisten peilinä. Jokaisen suhde fyysiseen olemukseensa on erilainen, ja vaikka oma ruumiin aistiminen muuttuu valkeassa rajatilassa lopulta mahdottomaksi, tarina muistuttaa, ettei edes kuolema tee uhreistaan toisilleen tasa-arvoisia.

Syvimmälle kirja uppoaa Slomithin elämään, nuoruudesta asti lukijalle rakentuu kuva naisesta, jonka paras ystävä on nälkä, hänen valinnoistaan sekä niiden seurauksista, jotka Slomith kantaa ylpeydellä, sekä hänen suhteestaan rakkauteen, kuolemaan ja uskontoon.

Se, että naisten tarinoista rakentuva värikäs mosaiikki ei päästä jokaista yhtä suureen valokeilaan, ei tunnu epäreilulta eikä suinkaan häiritse, vaan antaa lukijalle vapauden käyttää omaa mielikuvitustaan, rakentaa sillä kaikki se, jota ei ole kirjan sivuille painettu.

Runsaudessaan Oneiron on mukaansatempaava, koukuttava lukukokemus. Osin ehkä turhankin rönsyilevä teksti vetäisee toisinaan karkailevan mielenkiinnon yhä uudestaan takaisin viimeistään tekstilajin vaihtuessa lennosta - aina rikkaasta dialogista wikipediamaisiin selostuksiin, puuduttavasta luennoinnista yllättävään runollisuuteen, satumaisesta tarinoinnista lehtiartikkeleihin.

Kirja jättää paljon kysymyksiä lukijalleen, eikä kukaan kerro, mihin naiset lopulta jatkavat kulkuaan, tai mikä on näiden kuolemanjälkeisten sekuntien merkitys. Tämä ja paljon muuta jää lukijan oman mielikuvituksen varaan. Tärkeää kirjassa on lempeys ja myötätunto: naisten välinen kyky ymmärtää toisen katkeraa menneisyyttä. Lopussa jäävät jäljelle vain lohduttavat, rohkaisevat sanat.

Oneiron sopii kenelle tahansa, joka uskaltaa lähteä mukaan romaanin huimaaviin, omalla tavallaan naisten asemaa pohtiviin, koukuttaviin pyörteisiin, ja joka jaksaa pitää kiinni myös silloin, kun silmät eivät tunnu pysyvän auki, sillä jo seuraavassa kappaleessa saattaa taas virkistyä ja upota tarinaan.

Tähdet: 4/5

Kirjoittaja opiskelee 8. luokalla Jyväskylän normaalikoulussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.