Universe At War: Earth Assault

Reaaliaikaiset strategiapelit ovat olleet viimeisen vuosikymmenen ajan yksi eniten toteutusta ja vähiten uusia ideoita saaneesta peligenrestä. Kun lähtökohdat ovat nämä, niin uudella Universe At War -pelillä on edessään kartoittamattoman onnelan sijasta puhkikoluttua takamaastoa. Silti se onnistuu puhaltamaan hieman liekkiä vaisuun hiillokseen.

Tarina pistää nippuun tutun määrän scifi- ja sotakliseitä, mutta yritystä on tavallista enemmän. Ihmiskunta on helisemässä, kun muukalaisrodun suuret tuhokoneet moukaroivat kaksijalkaisten kulttuuria kohti historiaa. Apua tulee yllättäen toiselta muukalaisrodulta ja lopulta kähinään sotkeutuu vielä yksi tuntematon rotu kaukaa galaksista. Tästä eteenpäin tapellaankin sitten ihmistä suurempien sarjassa ja jälki on sen mukaista.

Pelin taustajoukoista löytyy reaaliaikastrategiapelit koko kansan tietoisuuteen nostaneen Command & Conquerin tekijöitä, joten koko peligenren suolasta on ollut ainakin jonkin verran makua jäljellä. Uutta ideaa on selvästi nähtävissä muun muassa rotujen eri yksiköiden ja erikoisominaisuuksien myötä. Tuhoojarodun jättimäiset kolmijalkarobotit ovat kuin suoraan tieteiskirjailija H. G. Wellsin Maailmojen sodan kuvastosta, mikä ei varmasti ole sattumaa. Tuoreista ideoista huolimatta peli lataa lopulta esiin turhan paljon genrestä tuttuja vakio-ominaisuuksia muun muassa resurssien keräyksineen ja rakentamisineen.

Xboxilla suurin haaste löytyy jo ennakkoon pelin ohjauksesta. Tietokoneelta tutun näppäimistö & hiiri -yhdistelmän muuttaminen konsoliohjaimeen herättää pelkoa, mutta lopulta UAW toimii pelättyä paremmin padillakin. Äänien ja grafiikan osalta peli on toimiva, vaikka kokonaisuutena keitos jääkin hieman valjuksi.

Xboxin tarjontaan hieman keskiverron yläpuolelle nouseva peli tuo kuitenkin hyvää lisää, sillä kilpailijoita ei vielä boksilla ole kymmenittäin. Enintään neljän hengen moninpeliin Liven kautta lisämaustetta tuovat useat erilaiset pelimuodot. PC-puolella reaaliaikastrategioiden saralla parempaakin varmasti löytyy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.