Uusi BBC-dokumentti Queenista

Queen-yhtye perustettiin Britanniassa 40 vuotta sitten, mikä on ollut musiikkipiireissä merkkitapaus. Nimi oli vokalisti Freddie Mercuryn keksintö.

Tuoreessa BBC-dokumentissa bändin jäsenet Brian May ja Roger Taylor pohtivat avoimesti ja omin sanoin yhteisiä ylä- ja alamäkiä. Yhdessä John Deaconin ja Freddie Mercuryn kanssa miehet muodostivat legendaarisen nelivaljakon, joka saavutuksia ei ole helppo ylittää. Yhtenä mittarina on 26 albumia ja yli 300 miljoona myytyä levyä.

Brianin ja Rogerin ohella ohjelmassa nähdään muun muassa entisen managerin, roudarin, tuottajien, rock-toimittajien ja muiden asiaosaisten tarinoita ja luonnollisesti runsaasti arkistomateriaalia. Viisi vuotta kestäneen työn tuloksena dokumentissa nähdään myös ennen näkemätöntä aineistoa, muun muassa tuhoutuneeksi luultu tallennus ensimmäisestä tv-esiintymisestä ja koskettavaa kuvaa hauraan Freddien viimeisistä ajoista.

Dokumenttia seuraa konserttiklassikko 25 vuoden takaa, Queenin mammuttishow Budapestissa vuonna 1986.

Teemalauantai Queen
Yle Teema klo 21.00

Kaksikielinen Avara luonto

Avara luonto on tv:n luonto-ohjelmien tunnetuin brändi. Maine on saavutettu pitkään kestäneellä ja johdonmukaisella työllä. Tänään nähtävässä BBC-dokumentissa aiheena on eläinkunnan saalistajat valkohaista muuttohaukkaan.

Jo jonkin aikaa Avara luonto -ohjelmissa on ollut mahdollista valita selostajaääni. Nytkin tarjolla on alkuperäinen englanninkielinen John Simmin selostus tai sitten Valtteri Tuominen puhumassa suomea.

Avara luonto:
Huippusaalistajat
TV1 klo 18.45

Suomen lahjakkain löytyy tänä iltana

Talentin kolmannen kauden finaali käydään tänään Espoon Barona Areenalla ja nähdään Nelosella suorana lähetyksenä. Finaalissa on kymmenen esitystä, joista katsojat äänestävät suosikkinsa. Laulajien lisäksi tarjolla on pari-stuntteja, baarimikkojonglöörausta, tankotanssia, tulella leikkimistä, pantomiimia ja kahlekuningas.

Talent-formaatti on keskivertoa kiinnostavampi, ja suomalainen toteutus on ihan viihdyttävä. Aiemmat voittajat eivät ole jääneet kotimaisen viihteen historiaan - keitä sitten olivatkin - mutta voittaja saa olla tähti ainakin tämän illan ajan.

Talent Suomi
Nelonen klo 19.00

Mozartin jalanjäljillä

Mozartin tietävät hekin, jotka eivät klassista musiikkia kuuntele. Pitkän elokuvan mittaisessa dokumentissa Mozartia etsimässä tutustutaan neron elämään ja musiikkiin. Kun näin tehdään, samalla matkataan Euroopan sydämeen ja historiaan.

Ohjaaja Phil Grabsky menee sinne, missä myös Mozart meni. Mozart oli ihmelapsi, joka matkusti esiintymässä ympäri manterettamme. Rakastettu säveltäjä herään henkiin kirjeiden, matkojen ja aikalaiskirjoitusten avulla.

Mozart ei ollut vain säveltäjä ja muusikko. Hän tajusi ennen muita, että menestyvä esiintyvä taiteilija ei ole vain sitä, mitä hän tekee. Hän tarvitsee myös kuuluisuutta ja imagon.

Huipputähden glamourista on kuitenkin turha puhua. Mozart muun muassa toimi omien konserttiensa lipunmyyjänä.

Mozartia etsimässä
Yle Teema klo 18.50

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.