Vaajakoski kohisee etenkin lauantaina – talvitapahtuman uutuutena on Kohinalohi-pilkkikilpailu

Tämän vuoden Vaajakosken Talvikohinat on aikaisempaa laajempi tapahtuma. Lauantain 16. maaliskuuta markkinapäivän lisäksi viikolle on sijoittunut ja sijoittuu monenlaisia tilaisuuksia. Tänä vuonna keskitytään erityisesti paikkakunnan nuoriin teemalla Lasten ja nuorten Vaajakoski.

Päätapahtuma on edelleen lauantain Kohinatori Urheilutien parkkipaikalla nuorisotilaa vastapäätä kello 10–14. Torilta voi käydä tutustumassa Väkkärän tiloihin kello 12–14. Kello 14 Väkkärässä on keskustelutilaisuus Vaajakosken historiasta 1940-luvulta 1990-luvulle. Aiheeseen johdattelee Kohinoiden puheenjohtaja Antti Kolu.

Uutuutena on torin kanssa lähes samanaikaisesti Liekkilän edessä lammella järjestettävä Kohinalohi-pilkkikilpailu. Sarjoja ovat yleinen sekä alle 15-vuotiaat lapset ja nuoret. Kilpailuun on osallistumismaksu.

Vaajakosken kirjastolla on Talvikohinoiden lauantaina erityinen teemapäivä. Kirjaston lehtilukusalissa on maaliskuun esillä valokuvanäyttely vuodelta 1966, jolloin SOK:n Vaajakosken teollisuus täytti 50 vuotta. Vuosijuhliin osallistui myös silloinen Suomen presidentti Urho Kekkonen, joka vieraili muun muassa Vaajakummun koululla ja eri tehtailla. Näyttelyn valokuvat on valittu SOK:n kokoelmista.

Uusimmat

Tänään

Pentti Särkiojan, 80, olympialaiset lähestyvät puolen vuosisadan ikää, eikä Pylkönmäen Yrittävän puheenjohtajan pesti ole loppumassa – "Joskus talkootunteja kertyi liikaakin, mutta olen tykännyt tästä touhusta"

Arman Alizadille talousohjelma Youtubeen

Jyväskylään jo kolmas Aito Döner -ravintola

Miksi vain luonnollinen kauneus on hyväksyttyä, kauneusyrittäjä Tiina Jylhä kysyy – Jyväskylässäkin kohotetaan rintoja ja muotoillaan häpyhuulia

Kun vaimo alkoi odottaa lasta, Joonas Tolvanen kirjoitti tulevalle lapselle kirjan

Mikä urheiluseura täytti 100 vuotta? Tunnetko keskisuomalaiset kansanedustajat? Mikä marja mainitaan maakuntalaulussa? – Testaa, kenellä on kaveriporukassasi paras Keski-Suomi-tietämys

Vanhanajan huonekasvit loppuvat kukkakaupoista – Löytyykö sinun kotoasi näitä klassikkokasveja?

Viitasaarelaiset naiset innostuivat neulomaan 350 paria villasukkia veteraaneille – Neuloosi jäi päälle ja nyt he kokoontuvat kerran viikossa neulomaan ja juttelemaan

Katri, 37, teki haaveestaan totta: Jätti virkamiesuran ja perusti Muurameen kotieläinpihan, jossa pääsee rapsuttamaan ja ruokkimaan

Rockia aurinkosähköllä, rallijuna Jyväskylään, biohajoava shottimuki, lyhyet suihkut JYPin pelaajille – Näin viihteestä tehdään ekologisempaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.