Verenpisara ja 51 koodia 10.10.2003

Verenpisara on yhtye, johon liittyy monta muttaa. Sillä on mainioita kappaleita, mutta yleisöä puuttuu.

Bändi soittaa hyvin, mutta kaipaisi lisää tunnetta. Laulaja Rami "Rasputin" Raski kirjoittaa tunnistettavaa rocklyriikkaa, mutta tarvitsisi lavalla enemmän karismaa.

Verenpisaralla on edellytyksiä tulla suureksi, mutta vielä tähän mennessä menestys on antanut odottaa itseään.

Sanottakoon heti, että Verenpisaran suomenkieliselle runometallille on tilausta. Rami Raskin ja Amorphiksesta tutun kitaristin Santeri Kallion sävellyksissä on potkua, ja Raski on sanoittajana varmaotteinen. Levyllä Verenpisara on hyvää musiikkia.

Yhtyeen Lutakossa soittama 14 kappaleen mittainen rypistys oli yksinomaan toimivia kappaleita.

Monesti ongelmana olikin tunteen puute, millä saralla kokonaisuutena hienosti soittanut lämmittelijäyhtye 51 Koodia peittosi pääesiintyjän mennen tullen. Raski teki lavalla eleettömästi kärsivän runoilijan roolia, jonka seuraaminen ei ollut järin mielenkiintoista.

Orkesteria (Kallio: kitara, Tomi Koivusaari: kitara, Niclas Etelävuori: basso, Atte Sarkima: rummut, Janne Immonen: koskettimet) vaivasi sama harmaus. Lavalla ei ollut oikein nähtävää. Poikkeuksia olivat muutamat instrumentaali-irtiotot, jossa yhtye soitti keskenään hienosti ja voimalla.

Palat yhteen

Aluksi vaatimattoman vaikutelman antanut yhtye ilmestyi lavalle ilman rituaaleja ja yleisön nostatusta. Ensimmäinen kappale Nuoli sujahti reippaasti ohi valtaosasta kuulijoita, joita oli saapunut paikalle alle puolet Tanssisalin kapasiteetista. Verenpisaran pätevä miehistö kuitenkin teki soitosta sen verran varmaa askellusta, että väkeä kasaantui säällinen määrä lavan tuntumaan.

Seuraava kappale Arvetkin kauneuspilkuiksi sujui jo paremmin, ja sai jatkajakseen muita tarttuvia vetoja. Akustinen kitara kevensi saundia parin kappaleen verran, mutta pääpiirteissään musiikki oli asiallisen raskasta, kuin elämä Raskin sanoituksissa.

Hieman hajallaan olleet palaset, laulaja ja bändi, tuntuivat tosiaan loksahtavan paikalleen kappaleessa Me tapoimme tunteen, joka esitteli sellaista tunteikasta ja svengaavaa Verenpisaraa, jota tahtoisin kuunnella ja katsella enemmän.

Haluan uskoa, että Verenpisarasta kuoriutuu ennen pitkää toimiva yhtye myös livenä. Reilun vuoden takaisesta jäykästä lähtöasetelmasta Verenpisara on sentään jo jonkin verran kehittynyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.