Viikate, Au Pair 8.10.2005

Viikate on tallannut pitkän matkan vuonna 2001 aloittamistaan vastahakoisista iltamista. Silloin soitettiin niukasti, oltiin jäyhiä lavalla ja poistuttiin taatusti ilman encorea. Sitä vastoin tätä nykyä Kaarle Viikate - yleisön mukaan Kymenlaakson Roy Orbison - on kaikkiaan viihdyttävä seremoniamestari, joka osaa ottaa katsomonsa sulavilla välispiikeillä jollaiset hakevat vertaansa Martti Servon sanataiteesta.

Yhtyeenä Viikate tuntuu omaksuneen varsin yleisöystävällisen asenteen, mikä on osaltaan tehnyt yhtyeestä melkoisen katsojamagneetin.

Vielä on opin taivalta kuitenkin jäljellä. Mitä Orbisoniin tulee, Kaarle Viikate ei laulajan lahjoiltaan ole vieläkään mestariainesta, vaikka selvää parannusta kiistämättä on tapahtunut sitten viime kuuleman.

Vokaalit eivät enää välttämättä kampita yhtyeen kokonaisilmettä entiseen tapaan, vaan pysyttelevät enemmänkin ajoittain särähtävänä kauneusvirheenä muutoin erinomaisesti toimivassa yhtyeessä. Suuri yleisö lienee tämän tiedostanut ja anteeksi antanut, sen verran hikinen ja täysi tunnelma Tanssisalissa oli. Viikate tuntuu toden teolla korjaavan Niskalaukauksen tekemää reikää maamme raskaan kevyen musiikin tilassa.

Viikatteen jatkuvasti kasvavalle suosiolle on vissi ja perustava syy. Yhtye on osoittanut voivansa veistää tarttuvaa hittilastua toisensa perään sellaisilla ehdoilla, jotka tuntuvat soittavan kansakunnan sielun kieliä. Viikatteen tarinat eivät onnellisia loppuja tunne lainkaan. Ainoastaan soiton ilmavuus ja eräänlainen rillumarei-ote pelastaa yhtyeen silkasta itsetuhoisuudesta.

Viikatteen soittokunta saapui lavalle menneen ajan romantiikkaa sykkivän western-nauhan saattelemana, ja viritti hienon intron, jossa Kaarle Viikatteen kitara lauloi kirpeänkauniita sävelmiä ja yhtye työntyi eteenpäin jykevästi kuin linjavaunu. Tämä ote piti koko esityksen ajan.

Kahdeksantoista kappaleen setti oli pitkä piipullinen oivaltavasti kierrätettyä kansankulttuuria, jonka musiikillinen muotokieli kumpuaa ikivihreistä, rautalankaiskelmistä ja nykyhetkeen laukkaavasta metallimusiikista, ja lyyrinen väkevyys slaavilaisesta ahdistuksesta sekä ankeista ajoista.

Viikatteen setti oli palkitseva yleisönsä - alakulolla johon ei ole kirjoitettu iloa, mutta johon soittimilla on puhallettu haikea toivon henkäys.

Siinä missä Yönseutu kertoili tarinaa kaulaan sopivasti natsaavasta myllynkivestä, Kuolleen miehen kupletti raapaisi viinan synnyttämän orvon maailmaa ja 28. päivä sydänjoulun jälkeisen ajan lohdutonta mustuutta. Ja kaiken tämän lohduttomuuden taustalla soivat Kaarle Viikatteen kitaran haikeat sävelmät huikeana kontrastina, kuin Reino Helismaan sävellykset Tapio Rautavaaran jyrkän äänen höysteenä. Tuota perinnettä Viikate jatkaa tavalla, joka saa 50-luvun populaarimusiikin perinteen hehkumaan tässä ajassa uudella ja eloisalla lailla.

Viikatteen vienti oli lykky myös Au Pairille, joka sai nyt kasoittain uutta kiinnostunutta yleisöä. Au Pairin äkkiväärä ja anarkistinen mutta hyvin perusteltu punk ei jättäne kylmäksi, jos yhtyeen esitykseen malttaa syventyä. Nelikko tosin saattoi menettää katsojia suttuisen saundinsa vuoksi, joka puuroutti Tomi Tuomaalan laulua harmittavasti.

Energiaa ja säpinää lavalla oli toki senkin mitalla. Oskari Räisänen löi rumpua kuin rytmitetty kaatumatautinen ja Tuomaala veti tuttua mutta silti yllätyksellistä hullun miehen monologiaan, raakkui Nokiaa ja uutta Eurooppaa, ja hätisteli katsomoa jossa venyi enemmän kuin kaksi äimistynyttä naamaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Marko Ahosen tärpit: Uusi brittisarja Onnettomuus lupaa enemmän kuin lopulta antaa

Pentti Rasinkangas tapasi isänsä ensimmäisen kerran vasta 61-vuotiaana, mutta ei ole katkera – lastenmusiikin konkari vihjaa nyt tehneensä viimeiset laulunsa

Jyväskyläläinen Aallon perhe rakensi hätkäyttävän pihakoristeen: valtava kuusimetrinen dinosaurus kääntää ohikulkijoiden päät

Kolme keskisuomalaista taistelee moottorisahoin karhunveiston mestaruudesta – seuraa live-lähetystä tapahtumasta

17-vuotias näyttelijälupaus sai Jussi-palkinnon jo 13-vuotiaana – Eden-elokuvassa uhmakasta Jennaa näyttelevä Linnea Skog oppi isältään ja vaariltaan, että teatteri ja elokuva ovat leikkiä

Marko Ahosen tärpit: Lain Vartija on Hollywoodin poliisielokuvan perusteoksia

Korona siirsi Kuutamokeikka-esityksen Kivijärveltä Helsinkiin – Teatterimies Ville Virkkunen kirjoittaa eduskuntatyön ohessa

Moniaistiseen saunahetkeen tarvitaan muutakin kuin kiuas – Näissä kohteissa on Tuusulan asuntomessujen elämyksellisimmät saunat

Marko Ahosen tärpit: Veteraaninäyttelijä Sam Neill kiertää ympäri Tyyntä valtamerta

Miljoonasade-biisikilpailun voittokappale on Näkymätön

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.