Viikon viisaudet

Sex Pistols -vokalisti John Lydon korjaa bändin God Save the Queen -biisiä koskevia väärinkäsityksiä, Seura:

"Kuningattaressa ei sinällään ole mitään vikaa. Kyseessä on yleinen väärinkäsitys, sillä God Save the Queen -kappaletta laulaessani kyse ei ollut mistään henkilökohtaisesta kaunasta kuningatarta itseään kohtaan. Hän on varmaankin ihan mukava mummeli."

My Chemical Romancen rumpali Bob Bryarin ensimmäinen työpaikka oli Disney Worldissa, Rock Sound:

"Luulin, että pääsen tekemään jotain coolia, mutta ensimmäisenä päivänä selvisi, että työskentelen Pieni Merenneito -showssa. Se otti päähän. Vaatteinani oli valkoiset housut, valkosiniraitainen paita ja merimieslakki. Myöhemmin soitin rumpuja Aladdin-esityksessä. Lopulta lopetin koska he huusivat minulle pulisongeistani."

Kustannustoimittaja Samuli Knuutin mieleenpainuvin käännöskukkanen löytyy vanhasta Kolme etsivää -kirjasta, Aamulehti Valo:

"Siellä todettiin: "Ihan kuin vanhoissa elokuvissa, joissa sankari ottaa konnat kiinni heroiinin avulla." Alkuperäinen sana varmaan oli heroine eli sankaritar."

Nimettömänä pysyvää oululaista sairaanhoitajaa eivät haittaa humalaiset opiskelijat, Oulun Ylioppilaslehti:

"Enemmän työtä on usein humalaisista ja äänekkäistä saattajista, joita on monesti mukana enemmän kuin olisi tarpeen. Vähän väliä käydään kysymässä, miksei meidän Pirkko pääse vieläkään jonon ohi vaikka sillä on kuhmu päässä."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.