Vitsimies on myös pinssimies – huumorikouluttaja Vesa Karvisella on valtava kokoelma pinssejä ja merkkejä

Huumorikouluttaja Vesa Karvisen, 74, kodin seinävaatteeseen on kiinnitetty 300 pinssiä ja merkkiä. Seinältä voi lukea esimerkiksi:

Iloinen luonnostaan. Minun työni. Pois puute! Osaava nainen. LIB. Se löytyi. K67. Mockva. Petroskoi. President Ford. Kuntokurssi 1979.

Vaikka jo itse kokoelmasta voi kutoa naurun aiheita, kertoo kokoelma ennen kaikkea Karvisen elämästä ennen huumorikouluttajan uraa: ajasta, jona hän toimi vasemmistolehtien päätoimittajana, SDP:n tiedottajana, TUL:n ja kuntoliikunnan järjestöaktiivina, Työväen keskusmuseon puheenjohtajana ja niin edelleen.

Seinältä löytyy muun muassa useita neuvostoaikaisia naamakuvia, SDP:n ja solidaarisuusjärjestöjen merkkejä, kuntoliikuntalogoja ja seminaarien nimilappuja. Karvinen on huolinut kokoelmiinsa myös minkä tahansa aatteen, yrityksen tai tapahtuman kuvia ja viestejä.

SDP:n tiedottajan ominaisuudessa hän löysi pinkan ruotsalaisen veljespuolueen pinssejä.

– Mainitsin ohimennen keräilyharrastuksestani, ja kollegat siihen sanoivat, että kellarissa on pinssejä, vie ne kaikki, Karvinen kertoo.

Arvokkaimpina hän pitää muun muassa Kansan Sivistysrahaston Rafael Paasio -mitalia ja Eläkkeensaajien ansiomerkkiä. Mielenkiintoinen löytö on myös vuodelta 1940 oleva sosiaalidemokraattien vappumerkki. Urheilun hopeinen ansiomitali rintapielessä hän asteli Linnan juhliin presidentti Tarja Halosen kutsumana.

Karvisen mielestä mukavinta pinssejä katsellessa on muistojen virittely eri tilanteista.

Valtakunnan julkkis hänestä tuli 55-vuotiaana, kun hän alkoi kiertää maata huumorikouluttajana.

– Se oli elämäni parasta aikaa. Ilon tuottaminen toisille lisää omaa iloa, vaikka on tässä ollut hirveä määrä sairauksia, Virossa sydämen ohitusleikkauksen läpikäynyt, sieltä C-hepatiitin vaivoikseen saanut ja sittemmin eturauhassyövän sairastanut, Parkinsonin tautia sairastava Karvinen sanoo.

Naurun ja naurattamisen hän kokee vapauttavana. Hän on vuosien mittaan kerännyt satoja vitsikirjoja ja jakaa edelleen aineistoa muiden iloksi. Hän herää aamuisin kolmen aikaan ja kirjoittaa saman tien Facebook-sivulleen kaksi vitsiä.

Karvinen kertoo olleensa aina iloinen ja aktiivinen.

– Tyhjännauraja en halua kuitenkaan olla, vaan nauramiselle pitää olla jokin peruste.

Suruja on hänenkin tielleen sattunut: rautateillä työskennellyt isänsä jäi junan alle kompastuttuaan resiinaan, yksi veli kuoli alle parikymppisenä veneen räjähdettyä, toinen veli hukkui 23-vuotiaana. Lasten kuolemat veivät äidin joksikin aikaa mielisairaalaan.

Karvisen mukaan huumori jalostuu koettelemuksista. Se helpottaa elämää ja ryhmäyttää ihmisiä. Iloa ja komiikkaa voi Karvisen mukaan jokainen löytää arkielämästään, ja itselle nauramisen taito on huumorin lajeista jaloin.

Edelleenkin hän käy huumorijuontajana, mutta harvemmin, sillä ikä alkaa painaa. Vesa Karvinen asuu vaimonsa Marjutin kanssa senioreiden Ilona-asumisoikeustalossa Huhtasuolla. Elämän valopilkkuja ovat vaimon lisäksi tytär Tiina, tyttärenpoika Joose ja kaksoissisar Kaija, ystävien ohella.

Kirjojen kirjoittaminen jatkuu edelleen. Tähän mennessä niitä on ilmestynyt 26. Seuraava kirja, jota hän kirjoittaa Pirkko Remeksen kanssa, kertoo kehumisen ja erityisesti itsensä kehumisen merkityksestä.

Aiemmin julkaistusta Naurua peloille -kirjasta on poimittu seuraava mustan huumorin vitsi:

Mitä eroa on suomalaisella ja ruotsalaisella kannibaalilla?

– Suomalainen ihmissyöjä on Toivoa täynnä, ruotsalainen tyytyy vain toteamaan, että: Johan tuli syötyä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .