Voit mennä Norjaan asti, ja sitten jackpot iskeekin Korpilahdella – Valokuvaaja Jussi Murtosaari tietää, että aina ei kannata mennä merta edemmäs kalaan

Joutsa 4.8, lämmin ja aurinkoinen iltapäivä.

Aamupäivä meni aurinkoa odotellessa ja laulujoutsenperheen kanssa seurustellessa, mutta auringon ilmestymisen jälkeen olivat korennot taas lennossa.

Tuttu suvantopaikka pienen joen rannalla ei pettänyt nytkään, paikalla oli useita sudenkorentolajeja. Sain kauan kaivatut kuvat kirjojokikorennon naaraasta. Kirjamateriaalia.

Hoikkasinikorento tuli näytille, antoi kuvatakin.

Purokorentoja partioi harvakseltaan paikalla. Pari kertaa koiras laskeutui rantakasveille lepäämäänkin.

Kello 14.04 yksi koiras asettui ratamosarpiolle. Hieno paikka, muutamassa minuutissa onnistuinkin varovaisesti lähestymällä kiertämään mainioon kuvakulmaan ja sain otuksen rauhalliselle taustalle.

Kotona tarkastellen kuva oli selvästi kirjan materiaalia. Kuvia minulla ooli purokorennosta yli 500, mutta tämä on ehdottomasti rauhallisin koskaan lajista saamani tunnistuskuva.

 

Norja 13.7., iltapäivän hetkellinen aurinko, kello 15.45.

Kilpisjärven aamu oli turhauttavan pilvinen ja perhoset sen myötä tiukasti piilossa. Tilanne vaati toimenpiteitä, joten päätin lähteä yrittämään kuvauksia Norjan puolelle.

Haltin takamaastoon pääsee Norjan puolella autolla. Tie kulki pitkät pätkät tunturipaljakalla.

Iltapäivän aikana aurinko oli aika lailla kortilla, mutta armahti minut noin tunniksi. Muutamassa minuutissa suora paiste sai päiväperhoset aktivoitumaan. Sumupilven vielä peittäessä laaksoa lensivät innokkaimmat perhoset jo paljakan yläosissa. Lajisto on täällä aivan sama kuin muutaman kilometrin päässä Suomenkin puolella.

Tunnissa sain muutamia kuvia lapinnokiperhosesta ja jonkinlaisen lentokuvan varsinaisesta kohdelajista eli lapinkeltaperhosesta.

Ylös tunturinrinnettä porhaltanut koiras etsi toiveikkaana naaraita koko aurinkoisen ajan...

Kilpisjärvi 14.7., vihdoinkin hieman aurinkoinen iltapäivä.

Korkeita ja jyrkkiä ovat Suomenkin tunturit aivan paikanpäällä kiivettyinä. Kuvauspaikkamme oli noin 850 metriä merenpinnan yläpuolella ja Kilpisjärven pintakin noin 400 metriä alempana. Hirveä hiki, mutta onneksi paljakalle päästyäni kulku helpottui, kun saattoi jatkaa korkeuskäyrien suunnassa eikä niitä vasten.

Perhoset ovat Suomenkin Lapissa vähissä. Muutaman päivän hortoilu Karigasniemen maisemissa tuotti havainnon vain yhdestä päiväperhosesta. Täällä niitä oli sentään hieman enemmän.

Kello 13.40 katseeni osui johonkin rusehtavanoranssiin. Tunturihopeatäplän naaras oli laskeutunut paljakalle ja innokas koiras kosiskeli sitä innokkaasti ympärillä lennellen. Kamera raksutti kymmeniä kuvia ja muutamaan ruutuun molemmat perhoset toistuivat riittävän tarkkoina.

Määrityskirjan materiaalia nämäkin. Ei mennyt korkeanpaikan leiri hukkaan.

 

Korpilahti 2.8., aurinkoinen alkuiltapäivä, kello 13.30.

Kuljeskelin tutuilla paikoilla Vaarunvuorten alueen tienvarsia. Ensimmäiset suruvaipat olivat jo ehtineet lentoon. Lanttuperhosia lepatteli melko paljon, mutta ne olivat jo kuluneita.

Tien varressa kukki vielä virnoja ja ne vetivät kimalaisia kukilleen. Yksi pörisijöistä poikkesi muista: iso ja takaruumiistaan raitainen otus kiinnitti huomioni. Tuollaista en muistanut ennen nähneeni, joten otin siitä muutamia kuvia.

Illalla kotona kaivoin kirjahyllystä keväällä ilmestyneen kimalaisten määritysoppaan. Hetken selailtuani opusta oli lajimääritys selvä: kaakonkimalainen. Se on levinnyt Suomeen vasta 2000-luvulla ilmaston lämpenemisen myötä. Melkoinen yllätys löytää uusi laji Keski-Suomelle.

Aina pitää muistaa kulkea silmät auki luonnossa.

 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .