Waltteri Torikka uskoo, että luovat ihmiset saavat Suomen nousuun

Oopperalaulaja Waltteri Torikka pukeutuu työnsä puolesta usein frakkiin, joten Linnan juhlissa Torikan päällä ei sitä nähty. 

– Frakin laittaminen tuntuisi siltä, että olen menossa töihin. Pukeudun juhliin perinteisesti, mutta ilon kautta, Torikka valotti.

Vaikka Torikka saapui Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle kutsuvieraana, kuului hänen iltaansa myös töitä, sillä hänen oli määrä esiintyä juhlien jatkoilla. Vuoden 2014 nuoreksi muusikoksi valittu Torikka ponnahti valtayleisön tietoisuuteen viimeistään tänä vuonna, kun hän voitti Tähdet, Tähdet -kilpailun. Torikka sanoo, että yllättyi kutsusta mutta osasi myös odottaa sitä, sillä vuosi 2015 on ollut hänelle tapahtumien täyteinen. Torikka on julkaissut muun muassa levyn ja hänet valittiin Mannerheim-oopperan nimirooliin.

Torikan mukaan Suomi on kaikista vaikeuksista huolimatta hyvinvoiva maa, ja täällä asuvat ihmiset ovat onnellisessa asemassa.

– Samaan aikaan olen kuitenkin huolissani apatian aallosta ja empatian puutteesta. Eri tapahtumien summana ihmiset haluavat laittaa rajat kiinni ja olla täällä keskenään, hän sanoo.

Hän toivoo suomalaisilta avoimuutta ja sitä, että maa katsoisi tulevaisuudessa myös ulospäin.

– Nuoret onneksi näkevät asiat globaalimmin ja uskon, että heissä on toivoa, hän sanoo.

Maan nousun esteiksi Torikka nimeää ylettömän jäykkyyden ja turhat säännöt. He ei silti usko, että Suomi lähtisi nousuun yksittäisten taikatemppujen avulla.

– Luulen kuitenkin, että jossain määrin luovien ihmisten vallankumous nostaa Suomen pintaan, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.