XL ja Avanto 2.11.2002

Kymmenettä vuottaan juhliva rock/jazz-yhtye XL soitti Lutakossa lauantaina. Puolivakavasta projektista edelleen vakavuuden rajoja koettelevaksi bändiksi kasvanut XL on musiikillisen pelottomuuden ja kokeilullisuuden edelläkävijöitä.

Tässä valossa on erikoista, että setti oli suurelta osin sama kuin viime Jyväskylän-vierailulla. Yhtyeen vuosijuhlasta eivät kertoneet niinkään kappalevalinnat vaan huippuvierailijat.

Suomalaisen progressiivisen rockin kantaisä Pekka Pohjola toimi nimellisen nöyrästi basisti Tuure Kosken sijaisena, vaikka Pohjolan nousu lavalle merkitseekin monelle juhlaa itsessään. Pohjola oli omaksunut XL:n humoristisen otteen. Hän valitti kuinka vaikeita XL:n kappaleet ovat soittaa, ja hermoili kuinkahan hän pysyy niissä mukana.

- Tässä ei ole mitään järkeä. Tää on ihan älytön homma. Tää saattaa olla viimeinen esiintyminen, Pohjola mumisi Avannon setin aikana polvillaan istuen.

- Minä en osaa vielä kaikkia kappaleita hyvin. Mä olin vielä katkolla kun me oltiin ensimmäisissä treeneissä. Muistakaa hyvät ihmiset että jos apua haluatte niin pyytäkää, Pohjola yritti.

Huvittavan epäuskoiset selitykset ja jokamiesmäinen olemus olisivat kenties huijanneet tottumatonta katsojaa, mutta Pohjolan basso puhui toista kieltä.

Tuskin XL olisi voinut saada riveihinsä toista yhtä tyylitajuista ja pätevää saati legendaarista soittajaa, vaikka Pohjola showmielessä ravistelikin käsiään kappaleiden välillä kuin suurenkin urakan jälkeen. Kosken paikan hän täytti vaivatta ja enemmänkin. Pohjolan taidonnäytteenä kuultiin hänen 80-luvun tuotantoaan, mm. Flight of the Angel ja Space Waltz.

Illan toinen vierailija Kie von Hertzen (Don Huonot, von Hertzen Experience) on kiertänyt yhtyeen mukana aiemminkin. Innovatiivisena pop-ja rockkitaristina nimeä hankkinut von Hertzen oli hieman yllättäen kokoonpanon vaatimaton palvelija, kiirehtien irtiottoihin ainoastaan nopeatempoisissa paloissa kuten Toledo ja Surreal.

Mielenkiintoisimmillaan von Hertzen oli esittäessään duona Jetin Jarmo Saaren kanssa. Balladina tulkittu kappale oli kahden tyyliltään ratkaisevasti erilaisen huippukitaristin kaksintaistelu, joka päättyi ratkaisemattomana, sillä Saari lopetti kappaleen kuin seinään kyllästyttyään sekvensseritemppuiluun. Tällaisesta musiikillista kurittomuudesta XL:n raikkaus ja mielenkiinto kumpuaa. Säännöt ovat olemassa ainoastaan rikkomista varten.

Anarkismia oli myös vibrafonisti Arttu Takalon lähes anteeksipyytävissä välispiikeissä, jotka naurattivat jälleen Lutakon yleisöä; paikalle oli saapunut väkeä joka tiesi millaista keikkaa yhtyeeltä kannattaa odottaa. Tunnelma oli rento ja vastaanottavainen.

Yhtyeellä oli hyvää tilaa kehitellä teemojaan, ja venytellä niitä mielensä mukaan. Niin vierailijoiden kuin vakisoittajienkin ammattitaidosta kertoi, että yhtyeen saundi pysyi silti koherenttina ja harkitun oloisena voimallisia tremoloita myöten. Kokoonpanon keskinäinen musiikillinen vuoropuhelu oli jälleen kerran palkitsevaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.