Zen Café 10.3.2001

Kolmen miehen rockyhtye nimeltä Zen Café oli vain muutama vuosi sitten vielä marginaalinen pikkubändi, josta kukaan tuskin uskoi tulevan mitään erityisen suurta. Aika on näyttänyt asioiden toisen laidan. Yhtyeen hiljattain julkaisemalle neljännelle albumille Helvetisti järkeä povataan kahden aikaisemman pitkäsoiton tapaan suurta menestystä. Zen Cafésta on kasvanut yksi suomalaisen rockin ytimessä viihtyvistä bändeistä.

Lauantaina Lutakossa konsertoinut trio veti salin täyteen. Jo hyvissä ajoin loppuunmyyty esitys osoitti osaltaan kansan kovaa kysyntää. Samuli Putron kursailemattoman suorasanainen lyriikka ja kitara-basso-rummut -perusyhdistelmän yllättävän laaja soundi ovat omaperäisyydessään valloittaneet suomirockin stereotyyppiseen kapea-alaisuuteen turhautunutta yleisöä. Zen Café kehittää vaatimattomista lähtökohdista mielenkiintoista ja sujuvaa musiikkia - myös livenä.

Minimimiehityksellä esiintyvä orkesteri ei soittopuolella häviä suuremmallekaan ryhmälle. Pete Parkkosen esimerkillisen tarkka rumputyöskentely sekä Kari Nylanderin orjallinen basso antavat oivallisen pohjan rakentaa niukkaa mutta sitäkin toimivampaa rockmusiikkia. Samuli Putron säröisen rähjäinen kitara istuu huipputarkkaan rumpu-basso -asetelmaan kuin käki kelloon.

Ultra Bran vetoinen esiintymislava tuntui toisinaan riittämättömältä ja ahtaalta, kun vuoden takaisen menestyslevyn Ua Ua energiset hittisinglet Harri ja Talo soljuivat yleisön yli. Idiootti -levyn nimiraita sekä Todella kaunis heivasivat samoin pulssia ylöspäin. Zen Cafén monipuolisessa repertoaarissa rauhallisempaa materiaalia löytyy yhtä runsaalla kädellä. Joka keikalla soitettu urbaanielämän melankoliaa hehkuva Taxi kirvoitti innokkaimmat paahtamaan peukalonsa kaasuliekissä. Samankaltaista tematiikkaa käsitteli myös Mies, eikä poika enää.

Helvetisti järkeä on vielä siinä määrin uutuus, että sen kappaleet eivät vielä sujuneet samanlaisella varmuudella kuin vanhemmat. Voittopuolisesti uuden levyn materiaalista koostuva setti kärsi hienoisesta kankeudesta. Tämä ei kuitenkaan tuntunut liikaa häiritsevän juuri ketään. Kaiken kaikkiaan Zen Café soittikin oikein mukiinmenevän, joskin lupauksistakin huolimatta lyhyen keikan.

Zen Café näytti lauantaina mistä sen suosio on tehty. Vahvasti itsetietoinen mutta ei itseriittoinen soitto ja olemus ovat tärkeitä attribuutteja vallitsevassa suomirockin joko-tai -mentaliteetissa. Harva yhtye pystyy olemaan näinkin rehellinen itselleen ja yleisölle. Zen Café uskaltaa pitäytyä vain ja ainoastaan omalla tontillaan. Kun perusasiat ovat kunnossa, on helppo rakentaa toimivaa kokonaisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.