"Pitää olla elämää kolmesataakuuskytviis päivää vuodessa"

Ilja Koivisto on tutkinut tänä vuonna julkaistussa ja nuorisotutkimusseuran palkitsemassa gradussaan suomalaisten hiihtopummien elämäntapaa.

Hiihtopummiksi hän määrittelee ihmisen, joka matkustaa vuosi toisensa jälkeen useaksi kuukaudeksi Alpeille laskemaan.

Ulkomaalaisissa hiihtokeskuksissa on joitakin laskijoita, jotka elävät sananmukaisesti pummeina: syövät ruokaa roskiksessa ja nukkuvat teltoissa tai lumimajoissa.

Koiviston graduun haastattelemat ihmiset rahoittavat kuitenkin laskemistaan joko työskentelemällä hiihtokeskuksissa tai säästöillään. He kutsuivat itseään mieluummin kausilaiseksi kuin hiihtopummiksi. Tällaisia kausilaisia on Suomessa arviolta joitakin satoja.

Yhteistä kaikille haastatelluille oli samanlainen asenne elämää ja yhteiskuntaa kohtaan. Hiihtopummit kokevat vapaa-ajan merkityksen suuremmaksi kuin keskivertokansalainen.

- Lasketteluharrastus nähdään asiaksi, jota pitää tehdä nyt eikä tulevaisuudessa. Muut asiat elämässä tulevat tälle harrastukselle alisteisiksi.

Vapauden tunne, ystävät ympärillä

Tutkimuksessa on viitteitä siihen, että hiihtopummit kokevat joutuvansa tekemään uhrauksia parisuhteessa ja raha-asioissa laskemisen takia.

- He kokevat, että yhteiskunta odottaa heiltä joitain muuta, kuin mitä he tekevät. Pitäisi perustaa perhe ja hankkia kunnon ammatti. Monet totesivat, että omat ystävät ovat sen sijaan suhtautuneet heihin myönteisesti ja jopa ihailevasti.

- Minulla oli yksi sellainen jo elämää nähnyt haastateltava, joka oli viettänyt ensimmäiset kaudet Alpeilla jo 1990-luvun alussa. Erona muiden kommentteihin hän kertoi, että hänen opiskelukaverinsa olivat paheksuneet harrastusta. Tässä suhteessa nuorten maailmankatsomus on ehkä muuttunut 1980-luvulta.

Haastatteluista ilmeni, että hiihtopummien suunnitelmissa on paluu joskus 35-vuotiaana normaaliin elämään. Moni haaveili, että tuleva tavallinen elämä ja työ olisi sellaista, että sieltä pääsisi mahdollisimman usein laskemaan myös pidemmiksi ajoiksi. Osa oli jo luonut harrastuksesta itselleen uran.

Mikä sitten laskemisesta tekee niin hienoa, että sille haluaa uhrata elämänsä?

- Kai se on jonkinlainen kombinaatio laskemista ja yhteisöllisyyttä. Haastatellut vertasivat laskemista monesti painottomuuden tunteeseen ja hyvään fiilikseen.

- Aika usein mainittiin se tunne, että on yksin lumen keskellä. Siihen kuitenkin liittyi, että siellä oli mukana ne kaverit, jotka seurasivat tekemistä jostain kauempaa.

Näitä kokemuksia jaettiin tarinoilla, valokuvilla ja mielipiteillä, että kyllä siinä nämä molemmat puolet ovat mukana, Koivisto arvelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.