Viski on miljardibisnestä – kaikki eivät mahdu "viskin Mekkaan" Islayn pikkusaarelle

Viskiteollisuuden osuus on yli viidenneksen koko Ison-Britannian ruoka- ja juomaviennistä.

Islayn majoituskapasiteetti riitä palvelemaan kaikkia saarelle tulevia Mia Rouvinen

Mia Rouvinen

Skotlannin viskitislaamot kuuluvat Iso-Britannian merkittävimpiin turistinähtävyyksiin. Tislaamoille tehdään vuosittain yli 1,5 miljoonaa vierailua, enemmän kuin esimerkiksi Stonehengen monumentille.

Viskin taloudellinen vaikutus ei jää turismiin. Lähes puolet maailmalla myytävästä viskistä on Skotlannissa tuotettua.

Viskiteollisuuden osuus on yli viidenneksen koko Ison-Britannian ruoka- ja juomaviennistä. Sen rahassa mitattu arvo oli viime vuonna yli 4,5 miljardia euroa.

Ala työllistää suoraan yli 10 000 henkilöä. Kun huomioidaan välilliset työllistävät vaikutukset, se vaikuttaa yli 40 000 työpaikkaan koko Isossa-Britanniassa.

Skottiviskit ovat maailmankuuluja, mutta etenkin Islayn saaren savuiset ja turpeiset single malt -viskit ovat viskiharrastajien arvostamia. Saarella on toiminnassa kymmenkunta tislaamoa. Yksi niistä on vuonna 1881 perustettu Bunnahabhain.

Distell-yhtiön johtaja Derek Scott kertoo paikan kärsineen vuosikymmeniä investointien puutteesta. Asiaan on tulossa muutos: kolmen seuraavan vuoden aikana tislaamoa kunnostetaan ja kehitetään 11 miljoonalla punnalla eli noin 13 miljoonalla eurolla. Tislaamo saa muun muassa vierailukeskuksen.

Viskituristien määrä on ollut kasvussa Skotlannissa viime vuosina. Tällä hetkellä 2 000 asukkaan Islayn majoituskapasiteetti ei riitä palvelemaan kaikkia saarelle tulevia. Se ei ole kuitenkaan este, sillä saarelle pääsee lentokoneella ja lautalla.

– Tulimme Islaylle eilen aamulla lautalla, kiersimme neljä tislaamoa, lautalla pois ja aamulla takaisin. Tänään ohjelmassa on kolme tislaamoa, saksalainen Marcus Weber kertoo.

Moni tislaamo käy nyt maksimikapasiteetillään, ja osa laajentaa tuotantoaan, mikä on saanut asiantuntijat puhumaan viskihistorian kolmannesta kultakaudesta.

– Viskin suosio kulkee aalloissa. Nyt 18 vuotta vanha viski alkaa olla vähissä, koska tämän hetken suosiota ei osattu ennustaa, Scott kertoo.

Reportaasi Islayn saarelta luettavissa Sunnuntaisuomalaisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.