Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pedattu sänky ja muita pieniä keinoja tyytyväiseen oloon

Asuminen Usein sanotaan, että ihmiset jotka sijaavat aamulla sänkynsä aloittavat päivänsä hyvin. Erään tutkimuksen mukaan valtaosa ihmisistä, jotka petaavat sänkynsä, tuntevat itsensä onnellisiksi.

Independent-lehden mukaan muita tyytyväisyyttä lisääviä asioita kotona ovat esimerkiksi tuoreet kukat sekä kuvat, jotka tekevät onnelliseksi. Vanhojen valokuvien katseleminen saattaa rauhoittaa ja auttaa luomaan myönteisiä ajatuksia. Hollantilaisyliopiston tutkimuksessa havaittiin puolestaan, että kaikista väreistä eniten onnellisia tunteita tuottivat vihreä ja keltainen. Pienet yksityiskohdat riittävät – koko seinää ei tarvitse maalata uudelleen. Lähde: Iltalehti