Luonnon ehdoilla

Kivikauden ihmiset tunsivat luonnonkasvit ja käyttivät niitä ravintona ja lääkkeenä. Kasveja paahdettiin ja savustettiin.

Teksti: Timo Sillanpää Grafiikka: Suvi Lantta

Kivikaudella nykyisen Suomen alueella eläneet ihmiset olivat taitavia luonnonkasvien käyttäjiä. Tämän hetken tutkimustiedon perusteella kivikautiset osasivat hyödyntää yli sataa eri kasvia ravinnoksi ja lääkinnällisiin tarkoituksiin.

– Ihmiset käyttivät lihan ja kalan ohella ravintona marjoja, siemeniä, pähkinöitä, juuria ja juurimukuloita. Niitä myös käsiteltiin säilyvyyden parantamiseksi eri tavoin, kuten paahtamalla ja savustamalla, kertoo Helsingin yliopiston arkeo­logian tohtorikoulutettava Santeri Vanhanen.

Vanhanen ja Museoviraston tutkija Petro Pesonen julkaisivat viime vuoden lokakuussa artikkelin kasvien hyödyntämisestä kivikaudella Quaternary International -tiedejulkaisussa. Artikkeli on osa Santeri Vanhasen ensi vuonna valmistuvaa väitöstutkimusta, jossa käsitellään kasvien hyödyntämistä Suomessa ja Virossa esihistoriallisella ajalla.

Tietoa tuhansien vuosien takaisesta kasvien hyödyntämisestä on saatu arkeologisten kaivauksien yhteydessä löytyneistä kasvimakrofossiileista, kuten siemenistä.

Vanhanen on tutkinut eri puolilta Suomea löytyneitä kivikauden makrofossiileja. Pohjoisimmat kasvijäänteet ovat Inarista saakka.

– Ihmiset saapuivat Suomeen jääkauden jälkeen, mesoliittisella kivikaudella (8 900–5 200 vuotta eaa.). Tuon ajan kasvien hyödyntämisestä tiedot ovat vielä varsin vähäisiä, mutta neoliittiselta kivikaudelta (5 200–1 800 eaa.) olemme onnistuneet keräämään runsaasti tietoa kasvien käytöstä, Vanhanen toteaa.

Kivikautisia kasvijäännelöytöjä on verrattu kansanomaista kulttuuria käsitteleviin tutkimuksiin. Näiden avulla on saatu vihjeitä siitä, miten kasveja on mahdollisesti käytetty kivikaudella.

Kivikauden metsästäjä-keräilijäkulttuurissa ihmiset tunsivat hyvin oman lähialueensa kasvit ja osasivat erilaisilla menetelmillä, esimerkiksi liottamalla tai käyttämällä, poistaa myrkkyjä kasveista.

– Sianpuolukka oli yleinen hyöty- ja ravintokasvi, jota käytettiin erityisesti nahan parkitsemiseen. Siitä voitiin keittää myös eräänlaista siirappia, Vanhanen kertoo.

Yleensä arkeologisista kohteista löytyy ainoastaan hiiltyneitä kasvinjäänteitä. Kansantieteellinen aineisto kertoo, miten kasvinjäänteet ovat voineet hiiltyä. Kasveja on voitu esimerkiksi paahtaa. Esimerkiksi vanhan perinneruoan, marjatirrin, valmistuksessa puolukoita kuumennettiin kivipaasien päällä.

Myös vadelmia ja variksenmarjoja käytettiin ravinnoksi. Saamelaisilla oli tapana sekoittaa variksenmarjoja poronmaitoon. Kivikaudella myös kalaa ja marjoja sekoitettiin keskenään. Marjoista on ilmeisesti tehty myös alkoholijuomia.

Tärkeä ravintokasvi oli nykyisin rikkakasvina pidetty jauhosavikka eli saviheinä. Todisteena jauhosavikan hyödyntämisestä on Tanskasta löytynyt suoruumis, ”Graubellen mies”, jonka mahalaukusta löytyi jauhosavikan siemeniä.

Katajalla oli oma merkityksensä kivikauden kulttuurissa. Kirjallisten lähteiden perusteella katajan kävyistä eli marjoista ja vedestä valmistettiin katajanmarjajuomaa. Lisäksi katajaa käytettiin savustukseen. Tauteja torjuttiin polttamalla katajan neulasia, mistä saatiin puhdistavaa savua.

– Suolaheinää on löytynyt useista kivikautisista kohteista. Vielä 1700-luvulla sen siemeniä käytettiin hätäleivän tekemiseen, Vanhanen kertoo.

Hyötykasvien listaan kuuluu myös ulpukka, vaikka se on lievästi myrkyllinen. Esimerkiksi Rovaniemen Koskenniskan kivikautiselta asuinpaikalta on löydetty paahdettuja ulpukan siemeniä.

Pähkinöillä oli tärkeä rooli kivikauden ihmisten ruokavaliossa. Etelä-Suomessa kerättiin pähkinäpensaasta saatavia hasselpähkinöitä ja järvissä kasvaneita vesipähkinöitä.

Nykyisin pähkinäpensas kasvaa pohjoisimmillaan suunnilleen Tampereen korkeudella. Jääkauden jälkeen keskilämpötila Suomen leveysasteilla oli noin kaksi astetta nykyistä korkeampi, joten pähkinäpensaita ja jaloja lehtipuita kasvoi pohjoisempanakin.

Kasvuolosuhteet muuttuivat, kun kuusi alkoi levittäytyä idästä Suomen metsiin noin 4 500 vuotta eaa.

Maan happamuuden vähitellen lisäännyttyä ja keskilämpötilan käännyttyä laskuun vesipähkinä hävisi Suomen luonnosta. Nykyisin sen pohjoisin kasvualue on Latviassa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut