Onko siitä pituudesta aina hyötyä?

Karhuperhe kohtaa aikuisen karhun. Poikaset suhtautuvat tulijaan epäilevästi, mutta emo näyttää luottavan tulijaan. Kiinteästä piilosta ikuistettu tilanne, kuvausetäisyys 15 metriä. Nikon D300, 102 mm (70-200 mm), f 3.2, 1/640 s, ISO 800, jalusta. Jussi Murtosaari

Jussi Murtosaari

Eläinkuvaajan ainainen perusongelma on päästä riittävän lähelle kuvauskohdettaan. Kuvattavat eläimet vaativat piiloutumaan tai ainakin sijoittamaan kalliiseen ja painavaan objektiiviin – vai vaativatko sittenkään?

Nykymuoti suosii pituutta. Muutama vuosi sitten suosiossa olivat 300-milliset, joiden valovoima oli 2,8. Kuvanvakaajat ovat kasvattaneet vielä pidempien objektiivien suosiota.

Toisen sukupolven kuvanvakaajat lupaavat noin neljän aukon verran hyvää tavalliseen teleen verrattuna. Nykyään suosittuja ovat 500- tai jopa 800-milliset vakaajatelet, joissa on myös hyvä valovoima (4–5.6). Tällainen valovoima mahdollistaa vielä telejatkeenkin käytön. Menetetty valovoima voidaan kompensoida herkkyyttä nostamalla. Käsivarakuvaaminen on mahdollista useissa tilanteissa, eniten sitä hankaloittaa varusteiden suuri paino.

Periteinen lintukuvaajan ”toimisto” on piilokoju. Homma toimii edelleen, mutta varsinkin pesäkuvaus on nykyään huonossa huudossa, se kun helposti häiritsee itse kohdetta. Lintujen tärkein aisti on näkö, joten onnistuakseen on kuvaajan voitava pysyä poissa silmistä.

Nisäkäskuvaaja on aina ollut vielä suuremmissa vaikeuksissa kohteidensa kanssa. Pelkkä näkösuoja ei riitä, sillä nisäkkäiden hajuaisti on aivan omaa luokkaansa. Äänettömästi toimiva ja katseilta näkymätön kuvaaja voi jäädä ilman kohteita, jos tuuli käy väärästä suunnasta. Nisäkäskojulta vaaditaan hyvää tiiveyttä ja pitkää ilmanvaihtohormia.

Pitkät, painavat ja kalliit telet eivät kuitenkaan takaa onnistumisia. Erinomaisiin ja usein parempiin lopputuloksiin pääsevät kekseliäät ja pitkäjännitteiset kuvaajat. Kohteeksi ei kannata valita sitä paikkakunnan arinta ja säikyintä eläintä. Pihapiirin ihmisiin tottunut närhi on korpinmailla viihtyvää sukulaistaan yhteistyökykyisempi.  Lapin tuntureilla linnut eivät ole tottuneet ihmisiin eivätkä osaa myöskään meitä pelätä. Monet kaupunkien puistoissa ja viheralueilla viihtyvät eläimet ovat puolestaan tottuneet ihmisiin ja saattavat siksi olla helpommin lähestyttäviä.

Pysyviin piilokojuihin tottuneet kohteet sallivat rauhallisesti käyttäytyvän kuvaajan hyvinkin lähellä. Lähikuvien saanti villeistä eläimistä onnistuu sopivalla paikalla jopa laajakulmalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.