Oletko nähnyt söpömpää? Luontokuvaaja pääsi uskomattoman lähelle kisailevia kettuja

Leikkivät ketunpennut. Kylläisenä on aikaa tehdä muutakin kuin syödä tai nukkua. Leikkimällä pikkuketut oppivat taitoja itsenäistä elämää varten. Nikon D4, 95 mm (70 - 200 mm), 1/640 s, f 5, ISO 1600, käsivara. Jussi Murtosaari

Jussi Murtosaari

Luontokuvauksessa riittää haasteita ja vaikeuksia. Toisinaan voi kuitenkin ottaa hieman rennommin ja keskittyä vain siihen oleelliseen eli kuvaamiseen. Eläinkuvaajan tietoon tulee aina silloin tällöin ihmiseen poikkeuksellisen luottavaisesti suhtautuvia kuvauskohteita. Nisäkkäissä tällaisia ovat useimmiten oravat, jotka oppivat syömään jopa kädestä.

Kesäkuun lopulla tuli tietoa tavattoman luottavaisesta kettuperheestä. Kettu on tavallisesti hyvin varauksellisesti ihmiseen suhtautuva otus, joten tieto oli syytä tarkistaa.

Kyse oli kaupunkialueella pesivästä kettuemosta, joka oli kaivanut pesäkolonsa ratapenkkaan. Emo oli ilmeisen tottunut ihmisiin, eikä sen kohdalle ollut sattunut ikäviä kokemuksia meistä kaksijalkaisista.

Tämä kaikki oli johtanut siihen, että pesue emoineen suhtautui myös kuvaajiin lähinnä uteliaan kiinnostuneesti. Mikäli malleja vielä kannusti pienillä makupaloilla, oli yhteistyö lähes saumatonta.

Kyse oli vielä todellisesta suurperheestä, johon kuului emon lisäksi peräti yhdeksän poikasta. Hyvin menestyvä citykettu, joka oli onnistunut kasvattamaan kaikki pennut vaikka emolla on vain kahdeksan nisää.

Kettu on muiden nisäkkäiden tapaan yleensä hämäräaktiivinen, mutta nämä olivat liikkeellä jo heti alkuillasta alkaen. Viideltä iltapäivällä punaturkkeja alkoi ilmaantua näkyville vähän joka paikasta.

Pennut olivat vilkkaita ja hyvin persoja makupaloille. Vähäisellä ruokapalkalla ne sai houkuteltua aivan lähietäisyydelle ja kuvaaminen sujui kuin päiväunissa. Lähes täysin pelottomia pikkukettuja oli tarjolla kaikkialla.

Välillä emo kantoi niille syötävää paikalle, ja se sai joukkoon lisäeloa. Parhaat palat katosivat nopeasti, kun jälkikasvu haki omansa ja vetäytyi hetkeksi syömään toisilta piiloon. Ruokailun jälkeen maistui nuorisolle myös uni ja sekin aivan kuvaajien silmien alla.

Tunnissa kuvia syntyi useita satoja eikä pitkiä putkia tarvittu, pikemminkin päinvastoin. Käytössä olivat polttovälit lyhyestä laajakulmasta 200-milliseen.

Aina ei kaikkea onneksi tarvitse tehdä vaikeimman kautta. Ihminen ja villi luonto voivat todellakin elää myös rauhallista rinnakkaiseloa kummankaan osapuolen siitä kärsimättä. Uskomaton kokemus, joka muistuu mieleen kirkkaana vielä kiikkutuolissakin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.