Jos ajat, muista juoda

Vettä kannattaa varata käsien ulottuville, kun lähtee ajamaan pitempää matkaa autolla. Elina Reineck

Timo Nieminen

Nestehukka on vakava ongelma liikenteessä. Keskienglantilaisen Loughboroughin yliopiston tutkijoiden mukaan janoa poteva kuljettaja tekee yhtä helposti virheitä kuin lievästi päihtynyt kuski.

Tutkimus toteutettiin ajosimulaattorilla. Koehenkilöt ajoivat simulaattorilla kahtena päivänä kaksi tuntia maantieoloissa. Toisena päivänä he saivat 2 desilitraa vettä tunnissa, toisena vain 0,25 desilitraa. Tutkijoiden mukaan kuljettajat tekivät keskimäärin yli kaksi kertaa enemmän virheitä saadessaan vähän vettä kuin juodessaan neljä desilitraa kahdessa tunnissa.

– Tutkimus osoitti yksiselitteisesti, että kuljettajia pitää kannustaa vedenjuontiin etenkin pitkien ajomatkojen aikana, totesi tutkimuksen johtaja, professori Ron Maughan.

Virheet kasaantuivat kunkin ajotunnin viimeiselle vartille. Koska vähäinen vesimäärä yleensä nautittiin heti ajotuntien alussa, lopputunnista kuljettajan keskittymiskyky heikkeni ja mieliala saattoi vaihdella suuresti.

Tutkimus julkaistiin Physiology&Behavior -tiedelehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.