Painepesurilla voi tehdä isot vahingot moottorille

Risto Pulkkinen kehottaa aina tarkastamaan auton ohjekirjasta, kuinka moottori pestään. Painepesuria ei pidä ottaa esiin. Kirsi Taivainen

Eija Juutilainen

Jyväskylän Autopuhdistus Oy:n Risto Pulkkinen huomauttaa, että ainakaan kymmenen viime vuoden aikana ei henkilöauton moottoria ole suositeltu pestäväksi itse. Autopesuloissakin ollaan moottoreiden kanssa tarkkoja. Pesuun liittyvät asiat tarkistetaan aina joko moottorin yhteyteen laitetusta varoituksesta, auton ohjekirjasta tai joskus jopa maahantuojalta.

– Nykyiset moottorit tietokoneineen ja auton elektroniikka on suojattu tarkoin pohjamuovin ja pellin alle, eikä sinne ole asiaa painepesurilla, Pulkkinen sanoo.

Kuten kaikki muukin autossa, moottori kuitenkin likaantuu ja vaatii pesua. Todella likaisena moottori voi tuoda jopa tulipaloriskin.

– Moottorissa voi olla öljyvuoto, ja tällöin syy vuotoon on aina tarkistettava ja korjattava. Myös dieseliä tai polttoainetta saattaa joskus näkyä. Maantiestä irtoava pöly ja kura eivät yleensä ole syy alkaa pestä moottoria.

Pöly ja pienet öljytipat lähtevät pyyhkeellä ja erityisellä puhdistusaineella.

Pulkkinen toteaa myös, että katsastusmies tai autonkorjaaja saattaa määrätä moottorinpesun, jos tilanne on päässyt pahaksi.

Kun asiakas tuo auton ja moottorin pestäväksi, autopesulan ammattilaiset neuvottelevat ensin asiakkaan kanssa. Peseminen ja sen toteutustapa ovat aina autokohtaiset. Ohjekirja tai ohjeet pesemisestä ja sen riskeistä käydään läpi asiakkaan kanssa.

– Meillä on vakuutus ongelmatapauksia varten, mutta omavastuu on 500 euroa, joten asioita tarkasti harkitsematta emme lähde pesemään yhtään moottoria.

Risto Pulkkinen on nähnyt tilanteita, joissa ylisiisti omistaja on pessyt autonsa moottorin painepesurilla omassa pihassa. Seurauksena on ollut sähkövikoja tai vioittuneita ohjainyksikköjä.

Jos auton elektroniikka alkaa tökkiä, edessä ovat lähes aina hinaus ja kallis huoltolasku.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.